perjantai 13. marraskuuta 2009

Tahdon takaisin Italiaan. Ja seuraavalla kerralla muistan kumisaappaat.

Nyt kun olen jälleen Englannin kamaralla ja Italia on vain kaunis muisto ja lovi lompakossa, niin arvelen että minulta odotetaan jonkin sortin matkakertomusta. Järkevää kokonaisuutta on turha odottaa, suurin osa tästä perustuu junassa kirjoitettuihin epämääräisiin raapustuksiin.

(Lähdimme maanantaina Liverpoolin lentokentältä kohti Venetsiaa. 9 tyttöä, 6 päivää, 3 kaupunkia ja lukuisia junia, busseja ja metroja.)

Venetsia (jonne olisin voinut jäädä)







Asioita jotka jäivät mieleen Venetsiasta:

Eksyminen öiseen, sateiseen Venetsiaan ensimmäisenä iltana. Lisäksi kadotimme yhden ryhmämme jäsenen. (Myöhemmin huomasin, että hänellä oli taipumusta kadottaa itsensä - ei nimittäin jäänyt ainoaksi kerraksi.) Onneksi löysimme kadonneen lampaan ja eksymisen syyksi selvisi se, että yksi reitin varrella olleista porteista oli suljettu sateen vuoksi. (...)

Naamioita oli kaikkialla. En usko koskaan väsyväni niiden katsomiseen. Naamiokaupoissa oli myös hämmentäviä ja hienoja steampunknaamioita.





Pyhän Markuksen basilika oli hienoin ja tunnelmaltaan vaikuttavin kaikista kirkoista, joissa kävimme.



Vettä oli kaikkialla. Myös kaduilla, koska tulvi.

Dogen palatsin kattomaalauksia olisi voinut jäädä katselemaan tuntikausiksi. Venetsian merimahdin ihannointia oli hämmentävää ja kiehtovaa seurata.

Saman palatsin asekokoelma oli jotain hienointa ikinä - outoja miekka-pistooliyhdistelmiä ja vanhoja pistooleja, joiden monimutkaiset, koristeelliset mekanismit ja puun ja metallin yhdistelmä olivat ehdottoman steampunkhenkisiä.

Pimeässä sillan alta lipui gondoleita laulajineen ja japanilaisturisteineen.

Kävelin yksin iltahämärässä ja löysin San Zulian - nimisen kirkon, jonka koko nimi oli Chiesa di San Giuliano - Pyhän Julianin kirkko. Olin juuri lukenut luovan kirjoittamisen kurssilla Flaubertin novellin "The Legend of Saint Julian Hospitator", jossa Julian on aika epämiellyttävä henkilö. Outoa löytää vahingossa hänelle omistettu kirkko.

Näin sekä kuun että auringonnousun.

Vettä, tulvivaa vettä, tyyntä vettä, sadevettä, myrskyisää vettä kanaalissa, mintunvihreää vettä sateisena aamuna, synkän tummaa vettä illalla.

Haluan takaisin kesällä.

Firenze





Venetsian jälkeen kaikki tuntui isolta. Kaupunki oli täynnä Medicien palatseja ja vespoja. Näkymä kukkuloilta kaupungin ulkopuolelta oli kaunis, mutta samanlaista maagisuutta ei ollut kuin Venetsiassa. Kaupungin kuuluisimmassa kirkossa (Santa Maria del Fiore tai pelkkä duomo) sai valokuvata, mikä teki tunnelmasta erilaisen, ei niin hyvällä tavalla.





Illalla totesimme olevamme köyhiä kalliin Venetsian jäljiltä ja söimme kiinalaista, mikä tuntui pyhäinhäväistykseltä mutta oli erittäin hyvää. Tosin muistiinpanojeni mukaan vohveli mansikkajätskillä ja tomaatti-mozzarellaleipä kilpailivat sen kanssa.

Firenzessä oli silta, jolla oli taloja ja kauppoja. Pysähdyimme sinne kahville, joka oli tunnelmallista ja törkeän kallista. Haluaisin asua sillalla, kunhan olisin ensin heittänyt sieltä pois ärsyttävän itsepintaiset turistirojun myyjät.

Minua ei haitannut lähteä Firenzestä aamunkoitteessa. Jos olisi ollut enemmän aikaa, olisin ehkä ymmärtänyt kaupungin viehätystä paremmin.

Rooma







Rooma oli vaikuttava ja hieno ja kaikkea mitä ajattelinkin sen olevan. Ensimmäisenä päivänä satoi kaatamalla. Kävimme Vatikaanissa ja vietimme pitkän aikaa museoissa ja kirkoissa. Vatikaanimuseossa oli Egypti-näyttely, joka kiinnosti minua enemmän kuin katoliset reliikit. Pääsin varmistamaan, etteivät mielikuvani ~erästä tarinaa~ kirjoittaessa olleet ihan vääriä. (Muinaisia egyptiläisiä meikkipurkkeja ja peilejä ja koruja ja muuta olennaista.) Pasta mozzarellan, kesäkurpitsan ja aurinkokuivattujen tomaattien kanssa oli parasta.

Toisena päivänä aurinko paistoi, eikä enää tarvinnut kolmea paitaa ja takkia, kuten koko aikaisemman matkan aikana. Kengätkään eivät kastuneet. Kuljin yksinäni raunioiden keskellä ja yritin kuvitella, millainen Rooman keskusta oli joskus ollut. Colosseum oli vaikuttava. Minulle ei tuottanut pienintäkään vaikeutta kuvitella sinne verisiä spektaakkeleita... Ja ikävöin äkkiä kovasti historiallista miekkailua.



Viimeisenä iltana menimme syömään hienompaan ravintolaan, jonka lasagnen jälkeen luulen, etten pysty syömään George & Dragonin hyvänä pitämääni lasagnea enää - ero oli valtaisa.

Kaikki kuvat (joita on paljon) löytyvät allaolevia linkkejä klikkaamalla:
VENETSIA
FIRENZE
ROOMA

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Saksikäsi-Edward lähtee Venetsiaan ja jättää sakset kotiin.



Halloween on iso juttu Briteissä. Melkein kaikki pukeutuvat ja pitävät Halloween – juhlia ja lapsoset käyvät karkki tai kepponen – kierroksilla. Jouduimme näiden uhriksi George and Dragon – pubissa, joka oli minusta hieman outo paikka lähettää lapset keräämään karkkia. Hyvä valinta tosin, koska pubin asiakkailla on paljon todennäköisemmin antaa rahaa kuin karkkia...

Lähdin eilen miekkailijoiden Halloween – bileisiin väsymyksestä huolimatta, koska halusin käyttää Saksikäsi-Edward-asuani vielä uudestaan, oli sen tekeminen sen verran tuskaista. Se herätti kohtuullisesti huomiota kadulla.



Olisipa parempia kuvia...



Vaatteet on metsästetty kirpparilta ja saksikädet tein ihan itse. Liiman, levyn (foam board), mattoveitsen ja spraymaalin kanssa leikkiminen hyvin pienen kylppärin lattialla sai aikaan mielenkiintoisen sotkun. Kylpyhuoneeni tuoksui myrkylliseltä seuraavat kolme päivää sen jälkeen, kun olin saman päivän aikana värjännyt hiukset ja käyttänyt liimaa ja spraymaalia, mutta tulos oli sen arvoinen. Meikki oli yllättävän helppo tehdä, vaikka jos olisi ollut aikaa ja rahaa niin olisi siitä saanut paremmankin. Koska joku kuitenkin kysyy, arvet on tehty liimalla, jonka annoin kuivua ja levitin päälle meikkivoidetta ja valkoista puuteria. Muutenkin koko asussa on havaittavissa luovaa improvisointia.

Pidän kovasti siitä, että täällä järjestetään usein naamiaisia tai muuten vain pukeudutaan milloin minkäkin syyn varjolla. Hienoimmat asut miekkailijoiden bileissä olivat yhdellä tytöllä, jolla oli lolitahenkinen, mustan ja kullanvärinen merirosvoasu sulkahattuineen, ja seuran varapuheenjohtajalla, joka ilmestyi paikalle asusteenaan pyyhe ja tekosyynään Linnunradan käsikirja liftareille. (Täytyy tässä välissä huomauttaa, että hänellä oli päällään muutakin kuin pyyhe. Kun puhe on briteistä, ei koskaan tiedä.)

***

Se Halloweenista – huomenna lähden Italiaan! Olen lähdössä sinne vaihtariporukassa, jossa on lähinnä jenkkejä ja joku Australiasta ja Kanadasta. Jenkit haluavat nähdä Eurooppaa nyt kun kerrankin pääsivät tänne, ja minä liityn seuraan enemmän kuin mielelläni, etenkin kun lentolippuja saa täällä erittäin halvalla Suomeen verrattuna. Ensi viikolla ei ole luentoja, koska se on Student Development week, jolloin olisi tarkoitus kehittää itseään. Olen varma että historialliset nähtävyydet, jäätelö ja viinibaarit kehittävät minua.

Tarkoituksena on viettää kolme päivää Venetsiassa, päivä Firenzessä ja kaksi päivää Roomassa. Venetsia on yksi paikoista joissa olen aina halunnut käydä <3 Kävin tänään ostamassa pienen matkaoppaan ja kartan, jotta voin eksyä omatoimisesti Venetsian kaduille. Kuulumisia ja kuvia seuraa viikon kuluttua.