lauantai 31. lokakuuta 2009

Spookyworld eli pomppulinna ja moottorisahamurhaajia



Halloweenin kunniaksi lienee aika sanoa pari sanaa viime viikonlopun Spookyworld - reissusta. Vaihtareille siis järjestettiin matka kauhuaiheiseen teemapuistoon. Siellä olikin kaikkea mahdollista: kummitustalo, pelottava maissipelto (...), kauhujen traktoriajelu, labyrintti, pomppulinna (jes!), rullaluistindisko (en luistellut kenenkään yli, paitsi itseni melkein) ja muuten vain kaikenlaisia mörkkejä, jotka kulkivat vierailijoita säikyttelemässä.

Pidin Spookyworldista enemmän kuin kuvittelin. Oletin, että kyseessä olisi ollut jotain lähinnä lapsille tarkoitettua kummitussysteemiä, mutta siellähän oli ihan oikeasti pelottavaa ja hienoa. Kummitustalossa oli pimeää ja hirviöitä tupsahteli nurkan takaa, ja traktoriajelulla piilouduin penkin alle, kun moottorisahamurhaaja ilmestyi selän taakse. Aiheutti suurta hilpeyttä, kun yksi näyttelijöistä ärtyi yhteen ryhmämme poikaan ja alkoi ajaa häntä takaa pitkin maita ja mantuja :D Tyyppi sattui olemaan urheilija, joten takaa-ajosta tuli pitkä ja mielenkiintoinen. Aina välillä ne tupsahtivat esiin jostain ja juoksivat edelleen... Hirviö hävisi.







Lisää Spookyworld - kuvia pääsee katsomaan klikkaamalla TÄHÄN. (Rumaa capslockia, koska en jaksa/osaa säätää linkkien väriä paremmin erottuvaksi. Ja koska epäilen, että osa blogini lukijoista ei muuten huomaa, että kuvia on jossain muuallakin.)

Halloweenista seuraa lisää todennäköisesti huomenna, koska juhlinta jatkuu tänä iltana. Eilen olin kansainvälisissä Halloween - bileissä, jotka olivat hiukan tylsät, paremmissa kotibileissä joissa tapasin suomalaisia pitkästä aikaa ja oppilaskunnan baarissa, jossa oli tyypillistä (kovaäänistä, ahdasta ja halpaa). Omatekoinen Saksikäsi-Edward - asuni on ollut tähän asti menestys. Tässä vähän esimakua siitä:



Huomiseen ~

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Manchester

Lähdin eilen Manchesteriin 4 tunnin yöunien turvin, mikä ei kenties ollut järkevin mahdollinen päätös. Mutta tulipahan kokeiltua junamatkustamista, koluttua keskusta läpi ja shoppailtua ja hengailtua muuten vaan mukavassa seurassa. (Pidän Starbucksista hieman liikaa. En varmaan olisi niin koukussa, jos Suomesta löytyisi niitä.) Löysin itselleni keltaisen (!) hupparin älyttömän halvalla, mikä oli hyvä asia, koska täällä alkaa olla kylmä. Tai ainakin minulla. Kukaan muu ei myönnä mitään.

Manchester oli iso ja teollinen. Kaikki oli suurta, ainakin verrattuna Chesteriin, jossa kaikki on pientä ja söpöä. Manchesterin yöelämä on huhujen mukaan kokemisen arvoista, joten eiköhän sinne pidä hankkiutua uudestaan.



En jaksa nyt laittaa kaikkia kuvia blogiin, koska se on hankalaa. Tässä sen sijaan linkki kuvagalleriaan.

Ja koska Chester on edelleen nätti paikka ja sää ihmeellisen aurinkoista, tässä vähän lisää kuvia ympäri kaupunkia ja pari kuvaa englannin laitoksesta, jossa vietän ison osan ajastani.

perjantai 16. lokakuuta 2009

Terveisiä muodin huipulta

Nyt kun olen asunut täällä muutaman viikon on aika syventyä tarkemmin brittien pukeutumiseen, se kun on herättänyt minussa syvää ihmetystä alusta lähtien. (Muistakaa, että huomioni perustuvat puhtaasti Chesterissä ja sen ympäristössä tehtyihin havaintoihin. Jossain päin maata on varmasti hyvin pukeutuvia ihmisiä.)

Näin pukeudut kuin britti

1) Yläosa
Trikoomekko tai paita, joka saa ylettyä korkeintaan puolireiteen, mutta yleensä on lyhyempi.

2) Legginssit tai sukkahousut
Yleensä yhdistettynä vaatekappaleeseen, joka minun järkeni mukaan on paita. Lopputulos näyttää siltä kuin ihmiset kulkisivat ympäriinsä alusvaatteissaan, mutta ilmeisesti olen ainoa, jota se häiritsee. En oikein tiedä mihin katsoa, kun tyttösiä tulee kadulla vastaan sukkahousut + lyhyt toppi-yhdistelmässä X) Kyseessä ei siis ole yksittäinen moka vaan ihan yleinen käytäntö. Toinen hieno ilmiö on farkkuprinttilegginssit, jotka ovat melkein kuin farkut, mutta huomattavasti perverssimmät. Ja minua kun häiritsivät jo äärimmäisen tiukat pillihousut...



3) Kengät
Kengät ovat joko UGG-saappaat tai jotkut, joissa on älyttömät korot. Myös sandaaleita näkyy yllättävän paljon syksyisen sään huomioon ottaen. Erityisesti nuo neuleUGGit hämmentävät minua, koska täällä sataa joka toinen päivä. Eikö niistä muka mene vesi läpi? Vai eikö siitä vain kuulu välittää?



4) Takki
Harvinainen, säästä riippumatta. Lyhyet, pussittavat nahkatakit ovat aika in.

5) Neuleet/pitkähihaiset paidat
Harvinaisia ja outoja. Neuleet ovat yleensä lyhythihaisia, suuria ja muodottomia. Niiden tuomaa mahdollista lämpöä pitää tietysti kompensoida sillä, ettei niiden alla käytetä housuja vaan ohuita, usein puoleen sääreen ulottuvia legginssejä.


6) Yleinen vaatteiden vähyys suhteessa lämpötilaan
Lähes kaikki kulkevat ulkona t-paidassa säästä riippumatta. Odotan mielenkiinnolla lisääntyykö vaatetus talvella.

7) Bilevaatetus
1, 2 ja 3 vietynä uuteen ulottuvuuteen. Valitse mekko joka paljastaa kunnolla tissiä ja säärtä ja kengät, joilla ei pysty kävelemään horjumatta, ja yhdistä suttuiseen meikkiin. Ajattele Forten ja Lynin asiakaskuntaa ja pistä paremmaksi. Tunnen itseni täällä hyvinkin puritaaniseksi.

Näiden kauhujen jälkeen sydäntäni ilahduttaa aina, kun näen jonkun päällä farkut ja t-paidan. Ernuja tai muita erikoisemmin pukeutuvia täällä näkee aika vähän. Rock/hevi-iltamissa saattaa törmätä vaihtoehtonuorisoon, mutta ne pukeutuvat tavalla, joka on Suomessa ollut jo vuosia out (mustavalkoraitaa, neonvärisiä verkkosukkiksia, kaikkea mistä kasvoin yli jo lukiossa). Minut raahattiin paikalliseen Pirjon basaarin vastineeseen, ja tunsin itseni vanhaksi ja kyyniseksi saksalaisen kaverini intoillessa huonolaatuisista printtipaidoista ja epämääräisistä bondagevaatteista...

Paikallinen muoti vaikeuttaa myös vaateostoksia: mistä löytäisi järkevän, ei-tylsän neulepaidan, kun ne ovat kaikki lyhythihaisia ja näyttävät siltä, että ne on suunniteltu avaruusolioille?

Lauantaina olen menossa Manchesteriin parin muun vaihtarin kanssa. Elän toivossa, että sieltä löytyisi jotain päällepantavaa.

tiistai 13. lokakuuta 2009

Blackpool



Lauantaina olin vaihtarilauman kanssa retkellä Blackpoolissa. Kyseessä on Britannian kuuluisin lomakaupunki, jonne briteillä on tapana matkata vuosilomallaan. Kokemus oli mielenkiintoinen ja hieman häiritsevä.

Oikeasti lähdin mukaan lähinnä sen takia, että paikka kiinnosti Blackpool - tv-sarjan takia - kukapa ei haluaisi tassutella hetken samoilla paikoilla kuin David Tennant?


Nyt voin sanoa kävelleeni tismalleen samalla rannalla. Ja ymmärrän vihdoinkin sen tv-sarjan. Blackpool on tosiaan juuri niin omituinen paikka.

Koko kaupunki on rakennettu ihmisten viihdyttämisen ympärille. Kaduilla kävellessä tuntui siltä kuin koko kaupunki olisi ollut huvipuistoa: kadunvarsia reunustivat loputtomat turistikrääsää myyvät kojut, kasinoita ja pelihalleja oli enemmän kuin olin elämässäni nähnyt ennen tätä ja yökerhoista raikasi musiikki ja laulu kahdeltatoista aamupäivällä. Tämän lisäksi oli tietysti oikeakin huvipuisto, Sea Life ja kaikenlaista viihdykettä, josta suurin osa vaikutti minusta aika älyttömältä. Mutta aivot narikkaan ja viihteelle selvästi tuntuikin olevan ideana.

Blackpoolissa on kuuluisa torni, joka muistuttaa hivenen Eiffel-tornia, jos siristää silmiään. Sen takia se rakennettiinkin: jotta britit voisivat kuvitella olevansa mantereella, melkein Pariisissa! Kasinot kai auttavat kuvittelemaan, että ollaan Vegasissa. Ja ranta käy Kanariasta.

Kaupunki, jossa kaikki yrittää olla mahdollisimman hauskaa..? Juuri niin pelottava paikka kuin miltä kuulostaakin. Päivä oli mielenkiintoinen ja viihdyttävä, suurimmaksi osaksi sen outouden takia, mutta en kyllä ikinä haluaisi asua tuolla.


Maailmanpyörä ja huvipuistolaituri.


Minä ja Katie uhmaamme aaltoja.


Tappajalokkeja. En ole ikinä nähnyt missään niin isoja lokkeja, ja ne kiertelivät pään yläpuolella ja tekivät valehyökkäyksiä.


Kuva ei ole huvipuistosta, kaupunki näyttää muuten vaan tältä.

Kaupungin ihmettelyn ja rannalla kävelyn jälkeen kävimme vahakabinetissa. En oikeastaan tiedä, mikä niissä on ideana, mutta hauskaa oli, joten...


Kylie. Arvaa ketä varten otin kuvan? ^^


Brangelina.


Mutta miksi hänellä on lasit? :(


Ei kommentteja.


Minä ja Gordon Ramsay. Suhtaudun häneen selvästi epäluulolla.


E.T. on aina ollut minusta pelottava eikä ollenkaan söpö. Kukat eivät nyt auta asiaa.


Olisi vain pitänyt kehdata mennä kuvaan Freddien kanssa.


Oopperan kummitus.


Vahanukke tekemässä vahanukkeja.


Kauhuosastoa.


Tuli yllättäen vastaan nurkan takaa...


Mr. Bond.


Henrik VIII.


Hänen majesteettinsa.


En ole varmaan koskaan maininnut, että pidän heistä? ;)


Tai hänestä? En näytä siltä, että haluaisin ottaa sen hengiltä kovin vakavissani. Mikä on aivan totta. Huomatkaa hieno valoefekti sapelissani.


Vader ja Yoda, ja keisari hiippailemassa taustalla.


Aavikkoeliöt saattoivat olla lempiasiani koko näyttelyssä.


Betsy ja joku turtleseista. Minua saa valaista kuka.

Vakakabinetin jälkeen oli vielä vähän aikaa kierrellä kaupunkia, ja mitä löysinkään?


Harmi etten ehtinyt käydä Doctor Who - näyttelyssä.


Mutta kaupan puolella oli sentään oikean kokoinen dalek <3 (Ja olisi sieltä saanut pahvisen David Tennantinkin, mutta päätin, että se olisi jo liian pelottavaa.)

Illalla kaupungissa sytytettiin hieno valoshow, mutta kamerastani loppui akku kriittisellä hetkellä. Tosin bussin ikkunasta otetut kuvat pimeässä loistavista valoista eivät varmaan muutenkaan olisi onnistuneet.

Hauska reissu oli, ja mukaan tarttui hieno Darth Maul - juliste. (Mitä? Vessan ovi kaipasi jotain.) Nyt on pakko keskittyä taas hetken aikaa Shakespeareen ja myyttien uudelleen kirjoittamiseen. Seuraavia matkoja odotellessa...

lauantai 10. lokakuuta 2009

Syksy

Eilen illalla kävelin kotiin ja oli kovin syksyistä.



They have honest-to-god alleys here. Fantasiatarinoissani tulee tästä lähtien olemaan ihan just niin monta pimeää kujaa kuin haluan. Olen kävellyt läpi niistä kaikista.

***

Sain vähän myöhäisiä, mutta paljon arvostettuja synttärilahjoja.



Siniltä: Boondock Saints - kassi, salmiakkia ja söpöjä kissajuttuja.



Annikalta: Erittäin katu-uskottava rannekoru (josta killuvat pullonavaaja, viinilasi, rypäleterttu, pääkallo ja kruunu) sekä turkinpippureita, joita en ole vielä tuhonnut, mutta kohta kyllä aion.

Huomenna on edessä reissu Blackpooliin. Lisää tiedotuksia seuraa.

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Synttärit ja todisteita Britannian aurinkoisuudesta

Tämä ei ole synttärikakkuni, mutta luulenpa eräiden lukijoiden arvostavan:


The Stig wishes you happy birthday.

Olen virallisesti Wanhempi ja voin tuntea itseni entistä seniilimmäksi hädin tuskin täysi-ikäisten asuinkumppaneitteni joukossa.

Eilen oli pienimuotoiset synttäripirskeet, joissa lähinnä juoruttiin ja juotiin viiniä ja katsottiin leffoja. Kivaa oli, vaikka olinkin kipeä. Siitä huolimatta muut valittivat väsymystä eivätkä halunneet lähteä ulos :P Minä olisin kyllä lähtenyt... (Vaikka on mulla ennenkin ollut huonoja ideoita.)


Tämä sen sijaan on synttärikakkuni.


Viikonloppuna ei ollut kamalasti ihmisiä paikalla, mutta minijuhlissa olivat sentään edustettuina Saksa, Ranska ja Espanja. En viitsi laittaa kuvia muista juhlijoista, koska paikalla oli joku joka ei halunnut kuvia nettiin. Joten ihailkaa kaunista, erittäin tyypillistä kuvaa minusta.


Materiaa! Takana: skotlantilaisia keksejä ja teetä. Oikealla: Söpöisä kortti ja robottiriipus, jotka sain Johannalta. Vasemmalla: Yllätyskortti, jonka sain naapurilta, sen äidiltä ja kavereilta (!) Ne hiippailivat työntämään sen oveni alta kesken iltaa :)

Saatoin ehkä mahdollisesti ostaa ihan itse muutaman synttärilahjan...


Uusi takki. Sini ei sano mitään. Se oli onnettomuus. 24 punnan hinta lämmitti mieltä.


Ja muutama paita.

Synttäri-ihminen kiittää kaikkia onnitteluista ja kumartaa ja jää odottamaan kaikkia myöhäisiä lahjoja, jotka sille on luvattu.

***

Seuraavassa todistan, ettei täällä sada aina.


Näkymä ikkunastani.


Päätimme kauniin päivän kunniaksi mennä kävelemään muureille.


Muurilla oli tietysti myös torni. Mikä muuri se muuten olisi?


Muuria kiertävä kanaali. Pitää joskus mennä veneajelulle.


Muurilta voi myös kätevästi vakoilla ihmisten puutarhoja. Haluan asua tuolla. Mutta samaa sanon joka toisesta talosta (kunnes näen millaisia ne ovat sisäpuolelta).

Siinä kaikki tällä kertaa, pitäkää lippu korkeella ;)