Are ye a Trekkie? (aka even old Irish ladies can tell)

Palasin Chesteriin ja minua odottivat kamala kaaos, akateeminen varoitus, kirje Kelalta, kryptinen luottokorttilasku ja muita rasittavuuksia, joten en ole ehtinyt/jaksanut päivittää blogia. Mutta nyt kaikki näyttää taas vähän selkeämmältä, joten - Irlanti.

Siellä oli kaunista ja vihreää ja paljon järviä ja vielä enemmän lampaita. Vietimme pari päivää Ennis - nimisessä pikkukaupungissa, joka oli niin pieni, että ihmiset tervehtivät kaduilla ja miehet astuivat jalkakäytävältä tehdäkseen tietä kolmelle vastaantulevalle tyttölapselle. Tunsin itseni urbaaniksi citykakaraksi. Talot oli maalattu kaikilla sateenkaaren väreillä (omia suosikkejani pinkki, liila ja turkoosi-violetti). Hostellimme oli paras ikinä. Ei kokolattiamattoja (!), ikkunasta näki alapuolella soljuvan joen ja ikkunalaudalla voi istua lukemassa ja tuntea olevansa Venetsiassa. Ja aamupalalla sai skonsseja.





Kaupungista löytyi paljon kivoja pieniä kauppoja ja antikvariaatteja, mikä tietysti sai minut onnelliseksi. Yhdessä kaupoista oli huomattava Star Trek - kokoelma, joka ulottui kattoon asti, ja hain häpeilemättä tuolin ja kiipesin selaamaan katonrajan tarjontaa välittämättä seurani huvittuneisuudesta. Kannatti, löysin juuri ne kaksi kirjaa, jotka halusinkin. "Are ye a Trekkie?" kysyi kirjakaupan täti peri-irlantilaisella aksentillaan, ja mitäpä muuta siinä olisi voinut kuin myöntää totuuden ja yrittää olla tuijottamatta kaunista kansikuvaa...

Illalla hotellissa harrastimme Tyttöjen Juttuja ja kävimme syvällisiä keskusteluja aiheista Taru sormusten herrasta ja Star Trek. Olin hyvin onnellinen, että olin juuri siellä juuri sillä hetkellä juuri näiden ihmisten kanssa.

Seuraavana päivänä näimme enemmän maaseutua, tuhatvuotisia raunioita, torneja ja linnoja ja Moherin kalliot. Mielenkiintoista olla maassa, jossa kukkulan takaa nyt vain voi tupsahtaa vaikka mitä reliikkejä, eikä se ole mitenkään ihmeellistä. Pysähdyimme lounaalle Doolin - nimiseen kylään, joka oli niin pieni, että hirvitti, mutta ihmiset olivat ystävällisiä ja pubi viihtyisä. Voin ilokseni raportoida, että tämän perusteella irlantilaisten näkemys voileivästä on samanlainen kuin suomalaisten: siinä ei tarvitse olla kahta leipää päällekkäin. (Uskokaa pois, hämmensin tällä brittinaapureitani keittiössä!) Sieltä sai tummaa soodaleipää, joka oli hiukan outoa mutta hyvää.















Merenranta ja jyrkänteet tekivät minut onnelliseksi. Näkymät olivat huikeat. Olisin voinut viipyä siellä tuntikausia vain katsomassa aaltoja ja haistelemassa tuulta.

Sunnuntaina seurani lähti takaisin Englantiin ja minä nousin viideltä ja jatkoin matkaa Dubliniin aamun ensimmäisessä junassa, koska se oli kaikkein halvin. (Tämä selittää muuten monia asioita elämässäni.) Junassa kuulutukset olivat ensin iiriksi, sitten englanniksi. Dubliniin päästyäni päätin kävellä asemalta hostellille. Ken olisi tiennyt, että kartat kutistavat etäisyyksiä? Sainpahan ainakin hyvän käsityksen kaupungista, vaikka välillä olikin pakko pysähtyä kahville. Sunnuntaina auki olevan kahvilan löytäminen oli haasteellista. Hostellissa otettujen torkkujen jälkeen (olen oppinut asioita ja pidän aina korvatulppia mukanani) lähdin tutkailemaan kaupunkia. Olen hyvä löytämään graffiteja ja löysin talon, jossa Oscar Wilde oli asunut sekä äärimmäisen ruman muistomerkin läheisestä puistosta. Kävelin joenrantaa pitkin melkein satamaan asti, ja sitten alkoikin sataa, kuten joka ilta.



















Maanantaina menin ilmaiselle opastetulle kierrokselle, jossa punatukkainen irlantilaistyttö kertoi tunteikkaasti eläytyen maan historiasta ja Dublinista. Mahdollisesti viihdyttäviä juttuja:
- Trinity College on kovin perinteikäs. Ilmeisesti niiden vanhassa sääntökirjassa on kohta, jossa sanotaan, että jos opiskelija ilmestyy tekemään koettaan hevosen selässä ja ritarivarusteet päällään, niin hänelle pitää tarjota kokeen aikana kuuden ruokalajin ateria ja tuoppi olutta. Ja joku oli ei niin kovin kauan sitten päättänyt kokeilla tätä - ja se toimi! Ainoa huono puoli oli se, että tyyppi ei huolehtinut hevosestaan, joka tuhosi paikkoja kokeen aikana...
- Kaupunginhallitus kuulostaa yhtä järkevältä kuin kaupunginhallitukset yleensäkin: menivät sitten vetämään asfalttia viikinkikylän raunioiden päälle, koska arkeologit olivat niiden mielestä liian hitaita. Kyseiset arkeologit piti poistaa paikalta väkivalloin. Kaupungin pääkadulta löytyvä kallis ja hämmentävä patsas oli myös niiden idea. En ole varma, miltä sen on tarkoitus näyttää - valtavan korkealta neulalta? Rakkaalla lapsella on monta lempinimeä, mm. 'stiletto in the ghetto'.
- Dublinissa on asunut vaikka kuinka paljon kuuluisia kirjailijoita: Wilde, Swift, Yeats, Joyce, Beckett, Heaney... Jostain syystä olin välttynyt Swiftin viihdyttävältä pamfletilta A Modest Proposal For Preventing the Children of Poor People in Ireland from Being a Burden to Their Parents or Country, and for Making Them Beneficial to the Public, jossa ehdotetaan, että köyhät irlantilaiset voisivat myydä lapsensa ruuaksi englantilaisille. "I have been assured by a very knowing American of my acquaintance in London, that a young healthy child well nursed is at a year old most delicious, nourishing, and wholesome food, whether stewed, roasted, baked, or boiled; and I make no doubt that it will equally serve in a fricassee or a ragout." Kannattaa lukea, kirjoitus on hyvin looginen.





Tiistaina kävin Kilmainhamin vankilamuseossa. Se oli outo ja vaikuttava ja masentava kokemus. Hyvin vaikeaa kuvitella, että siellä asui ja työskenteli ihmisiä... Jotenkin tulee sellainen olo, että kaikista hirveyksistä olisi pitänyt jäädä jonkinlainen merkki, mutta se tuntui vain ihan tavalliselta paikalta. Se siinä ehkä olikin pelottavaa. Kierroksen jälkeen ihmiset kaikkosivat melko nopeasti, olin ainoa, joka kaipasi hyytävien käytävien jälkeen kupillista teetä. Vankilan kahvila oli hyvin autio. En ihmettele. Pelkästään harmaiden muurien näkeminen ikkunasta oli masentavaa, en halua ajatella millaista olisi olla näkemättä mitään muuta vuosiin...

Ajattelin, että tämän jälkeen Guinnessin tehtaalla käyminen kävisi terapiasta. Hyvin toimi, Guinness jopa oli melkein hyvää, mikä on minulta paljon sanottu. Täytyy tosin sanoa, että minua kiinnostivat enemmän vanhat koneet ja steampunk-estetiikka. Rakennuksen ylimmässä kerroksessa oli baari, jonka ikkunoista näki koko kaupungin. En osaa päättää, onko se hyvä vai huono asia. Jostain syystä Dublin muistutti minua kovasti Turusta - esimerkiksi siinä, että osa kaupungista on kaunista ja osa... no, vähemmän. Ja siinä, että Dublin ei saanut aikaan välitöntä ihastusta, mutta luulen, että siitä alkaisi vähitellen pitämään enemmän ja enemmän.








Vältyin jäämästä jumiin irlantiin tuhkapilven takia. Ei olisi huvittanut palata Chesteriin, mutta minkäs teet kun yllättävät luonnonilmiötkään eivät tule avuksi. Olen joka tapauksessa erittäin onnellinen, että pääsin käymään Irlannissa, se on ollut haaveena jo melkoisen kauan. Eikä tämä varmasti jää ainoaksi kerraksi. (Muutama kuva lisää saattaa löytyä TÄÄLTÄ.)

Tässä välissä olen ehtinyt myös käydä Lontoossa jälleen kerran. Seuraavan blogipostauksen aiheena paikalliset otakut ja scifistit sekä raportti aiheesta lähteekö Thamesin muta koskaan irti saappaista...

Hevoskilpailut & Irlannin kutsu

Viime perjantaina kävin katsomassa hevoskilpailuja. Kaunis ilma, paljon hyvin pukeutuneita ihmisiä ja hevosia, mikä sen mukavampaa? Britit olivat elementissään, mikä ei ole ihmekään, koska hevoskilpailuissa yhdistyy kolme niille erittäin rakasta asiaa: pukuleikit, vedonlyönti ja alkoholi. Hienot hatut eivät selvästikään ole enää muodissa, vaan ne oli korvattu erilaisilla isohkoilla hiuskoristeilla, ja korot olivat edelleen britti/Chester-akselilla, mutta väkijoukko oli silti mukavan tyylikästä. (Mieleen tuli normaali katukuva Oxfordissa.) Kello kuudelta kaupungin keskusta oli täynnä iloisessa tilassa olevia keski-ikäisiä kisavieraita, jotka jammailivat kadulla puvuissaan katusoittajien säestyksellä.





Maanantaina kohtasin uuden, hämmentävän luennoitsijan. Tunsin olevani konservatiivinen ja puritaani. Olisin halunnut huomauttaa sedälle, että a) sen paidannappi oli auki ja paljasti karvaisen vatsan erittäin epäesteettisellä tavalla ja b) sen runous Ei Tehnyt Vaikutusta ja c) voisiko yleisön kanssa flirttailun lopettaa, kiitooos. Sen sijaan kirjoitin aiheesta kitkerää runoutta, joten luento tavallaan ajoi asiansa. Hämmentävintä on se, että ihmiset pitävät kyseistä luennoitsijaa hyvinkin hurmaavana, ja minä olisin lähinnä halunnut lyödä sitä päähän Feminismin ABC:llä.

In fact... Imagine that Alan was not attractive at all (but the amount of sleaze was the same). That about sums up the experience.

Lähden perjantaina Irlantiin Sarahin ja Melissan kanssa. Tarkoituksena on lentää Shannoniin ja käydä ihailemassa Moherin kallioita, jotka voi bongata esimerkiksi kuudennesta Harry Potter - leffasta. Iirinkielinen nimi 'Aillte an Mhothair' eli 'turmion kalliot' lienee kuvaava. Matkaseurani palaa kotiin sunnuntaina, minä taas matkaan joko junalla tai bussilla Dubliniin ja vietän siellä pari päivää. Takaisin tulen toivon mukaan keskiviikkona. Nyt vielä pitäisi selittää luennoitsijalle, miksi jätän välistä 50 % sen luennoista ja seminaareista. Se on pieni mutta pelottava nainen. Itse asiassa taidan vain yrittää sulautua Thief-tyyliin varjoihin englannin laitoksen käytävillä...

Tylsä blogipäivitys

Ei mitään erikoista tällä kertaa. Meidän piti mennä katsomaan paikallisia hevoskilpailuja, mutta suunnitelma siirtyi huomiselle kaatosateen takia. Ajattelin vaihteeksi kirjoittaa ihan tylsistä ja tavallisista asioista.

Suomeen paluu alkaa häämöttää uhkaavasti edessä, joten olen vältellyt esseen kirjoittamista täyttämällä asuntohakemusta ja selaamalla neljää opinto-opasta (kyllä, minulla on liikaa sivuaineita). Minulla ei ole vielä kovin selvää käsitystä siitä, mitä teen ensi vuonna. Vaihdossa tehtyjen opintopisteiden ansiosta kandista puuttuu enää ruotsin kirjallinen koe ja yhden opintopisteen verran suomen opintoja (-.-) - ellen sitten päätä haluta sisällyttää kandiini saksaa, missä tapauksessa saan selvittää muuttuneita opintopistevaatimuksia ja muuta mukavaa. Syventäviä opintoja kai sitten seuraavaksi... Ja joku gradu pitäisi kirjoittaa. Joskus.

Sitä odotellessa voisin vaikka kertoa, mitä mieltä olen Chesterin englannin laitoksen tarjonnasta.

Science Fiction
Kirjat:
Wells: The War of the Worlds & The Time Machine, Asimov: I Robot, Dick: Do Androids Dream of Electric Sheep?, Haldeman: The Forever War, Gibson: Burning Chrome, Niffenegger: The Time Traveller's Wife
Ehdottomasti lempimoduulini. Sammakolta näyttävä opettaja, jonka rintakarvoitus rehottaa korkeakauluksisenkin paidan kaula-aukosta, osoittautui erittäin asiansa osaavaksi. Oikeaa keskustelua aikamatkustamisesta ja alieneista ja roboteista ja tilaisuus lukea scifiklassikoita, mikä sen parempaa? Kurssin täytyy olla hyvä jos lähes joka luennolla mainitaan warp factor tai dilithium crystals. Tai jos opettaja tuo mukanaan lordi Grievousin aseen ja ohjaa sen äänimerkeillä keskustelun kulkua ja mutisee jotain pelottavista aiheeseen liittyvistä fanisivuista X) Kirjoista suosikkini oli ei niin kovin yllättäen Burning Chrome, koska nyt vain pidän kovasti cyberpunkista ja Gibsonin tyylistä. The Time Traveller's Wife ei taas uponnut ollenkaan. Aikamatkailusta olisi saanut niin paljon enemmän irti, mutta ei! Jos kirjan ideana on romanssi ja se ei pure ollenkaan, scifielementit jäävät yhteen ideaan, jota ei kehitellä loppuun asti ja henkilötkin käyvät lähinnä hermoille ja herättävät halua kirjoittaa purevan feminististä analyysiä (mitä yleensä välttelen), niin asiat ovat aika huonosti. Ja niiden auringonlaskujen kuvailua olisi myös voinut hillitä. Melkein koko muu ryhmä kuitenkin rakasti kirjaa - ja inhosi Gibsonia, koska se oli 'liian vaikeaa'. Um, scifikurssi? Mitä odotitte? Ei cyberpunkista tarvitse ymmärtää muuta kuin että se on hienoa! Olen kirjoittanut kurssille yhden cyberpunknovellin, ja nyt työn alla on 2500 sanan essee aiheesta alienien merkitys War of the Worldsissa ja Forever Warissa. Taustatyö on ollut erittäin opettavaista.

Brave New Worlds
Kirjat:
Huxley: Brave New World, Orwell: Nineteen Eighty-Four, Dick: The Man in the High Castle, Piercy: Woman on the Edge of Time, Garland: The Beach, Atwood: Oryx and Crake
Utopia/dystopiamoduuli oli ihan okei, mutta ei yhtä kiinnostava kuin scifimoduuli. 1984 on edelleen hyvä, uusista kirjoista suosikkejani olivat Woman on the Edge of Time, jonka utopiakuvauksesta pidin kovasti, ja Oryx and Crake, jonka lukeminen oli masentavaa ja ahdistavaa, enkä pitänyt yhdestäkään henkilöstä. Tämä ei tarkoita, etteikö kirja olisi ollut loistava. Ne ideat... Tämän kurssin esseeni olivat aiheista uskonto ja yhteiskunta 1984:ssä ja Brave New Worldissä ja cyberpunkelementit Woman on the Edge of Timessa ja Oryx and Crakessa. Jälkimmäinen oli käytännössä tekosyy kahlata läpi kaikki kirjaston cyberpunktarjonta.

Shakespeare
Kirjat:
A Midsummer Night's Dream, Othello, The Winter's Tale, Measure For Measure, King Lear, Henry IV (Part One), Romeo and Juliet, As You Like It, Macbeth, Hamlet
Shakespeare-kurssin opettaja oli ihan paras! En olisi ikinä uskonut, että kurssi olisi näin viihdyttävä tai helposti lähestyttävä. Eikä jokaisen opettajan kanssa olisi voinut jäädä vähien yöunien jälkeen fanityttöilemään David Tennantin Hamletia. Tällä kurssilla oli niin monta kuolematonta juttua, että sen ajatteleminenkin saa hymyilemään. (Brokeback Hamlet?) Parasta oli se, ettei hetkeksikään tullut sellaista oloa, että Shakespeare on jotain niin hienoa, ettei siihen uskalla koskea tai yrittää uusia tulkintoja. Olen tehnyt kurssille yhden seminaariesityksen, yhden lyhyen esseen ja seuraavaksi vuorossa olisi 2000 sanan essee, luultavasti aiheesta Godless Shakespeare. Lähteinä lienevät ainakin Hamlet ja King Lear.

Varieties of Fiction
Kirjat:
Atwood: The Penelopiad, Bulgakov: The Master and Margarita, Conrad: The Secret Agent, Flaubert: Three Tales, Gibson: Neuromancer, Marquez: Of Love and Other Demons, Pynchon: The Crying of Lot 49, Wall: Gilgamesh
Ensimmäinen luovan kirjoittamisen kurssini ikinä sai aikaan ahdistusta, mutta pidin siitä lopulta erittäin paljon. Olen päässyt yli kaikenlaisista estoista liittyen seminaareissa puhumiseen ja epämääräisten, keskeneräisten töiden ääneen lukemiseen. Opettajana oli kirjailijasetä, joka selvästi rakasti omaa ääntään, mutta jolla oli oikeasti paljon hyödyllistä sanottavaa. 'Hyvän kirjoittamisen' määritelmästä voidaan tietysti tapella, mutta tuskinpa kenenkään odotettiinkaan olevan varauksetta samaa mieltä. Kurssilla keskityttiin myytteihin ja niiden uudelleenkirjoittamiseen, mikä oli erittäin mielenkiintoista. Jokaviikkoisten tehtävien lisäksi kirjoitin yhden esseen, yhden novellin, jossa kehittelin suomalaista mytologiaa (yllättävän vaikeaa englanniksi) ja toisen, jossa päähenkilö näki tulevaisuuden, mutta ei pystynyt muuttamaan mitään. Kirjoista suosikkejani olivat tietysti Neuromancer, The Master and Margarita ja Of Love and Other Demons, joka paransi minut Marquez-traumoista, joita sain kun joskus yritin lukea Sadan vuoden yksinäisyyttä. Itse asiassa luen sitä tällä hetkellä huvikseni. Ehkä keskittymiskykyni on kehittynyt tai pidän tästä käännöksestä enemmän, tai sitten vain sain suomipainoksen kannesta painajaisia. Pidin yllättäen myös Flaubertin novelleista - Madame Bovaryn aiheuttaman valtavan turhautumisen jälkeen en olisi uskonut...

Research Methods for Writers
Tämä moduuli alkoi viime viikolla. En ole vielä vakuuttunut. Tähän asti meille on kerrottu Miten Käytetään Kirjastoa (kolmantena vuonna kannattaakin alkaa perehdyttää ihmisiä kirjaston ihmeisiin!) ja opettaja on lukenut ääneen, mitä kurssioppaassa sanotaan. Ideana olisi tehdä tutkimusta jotain kirjoitusprojektia varten ja koota prosessista portfolio, jossa on tutkimuspäiväkirja, tutkimussuunnitelma, 1000 sanaa valmista tekstiä ja loppuanalyysi. Kuulosti hyvältä teoriassa. Nyt pitäisi vain saada kuolematon tutkimusidea. Ehdotuksia otetaan vastaan, etenkin jos ne liittyvät historiaan. (Tein ihan vapaaehtoista tutkimusta viime yönä. Opettaja olisi varmasti ollut ylpeä, jos olisi nähnyt minut selaamassa tähtikarttoja ja kiroamassa sitä, etten muista mihin kvadranttiin Vulcan kuuluu. Saanhan kirjoittaa 20 000 sanan eeppisen Trek-AU:n, saanhan? Ja onhan se tärkeämpää kuin kurssiprojekti?)

Minulla ei siis ole jäljellä enää muuta kuin tuo yksi luovan kirjoittamisen kurssi ja kaksi esseetä muille kursseille. Kaiken kaikkiaan olen ollut erittäin tyytyväinen opetuksen tasoon. Seminaareissa oikeasti keskustellaan, opettajat tietävät mitä ovat tekemässä ja ovat innostuneita aiheestaan, eikä kukaan tunkenut omia tulkintojaan väkisin kurkusta alas. Ei niin että yleisessä kirjallisuustieteessä koskaan tulisi sellaista oloa... Eniten pidin siitä, että kurssit olivat pienempiä erikoistumiskursseja, jotka keskittyivät yhteen genreen tai kirjailijaan. Sellaiset joutuu kotona yleensä tekemään itsenäisesti, ja välillä tulee sellainen olo, että on oman onnensa nojassa suurten klassikoiden kanssa, joista pitäisi osata sanoa jotain hienoa mutta ei oikeasti ymmärrä yhtikäs mitään.

Seuraavaksi suuntaan kirjastoon analysoimaan, mitä tekemistä The Forever Warilla on alieneiden ja Vietnamin sodan kanssa. Illalla olisi tarkoitus mennä (tällä hetkellä dagen efteristä kärsivien) asuintovereiden kanssa meksikolaiseen ravintolaan. Yay.