Kotiin

Oisin tulossa täältä kotiin. Ikään kuin huomenna. Uskomatonta. Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet aivan loistavia. Aurinkoa ja yllättäviä ystävyyksiä ja ei-niin-muinaisia roomalaisia ja mysteerinäytelmiä.

Mutta on kotiinkin kiva tulla.


Puiston pieniä terävähampaisia ystäviä tulee kyllä ikävä.

Auringosta ja mangusteista ja lähtemisistä.

Outoja mielialoja. Olen yhtä aikaa surullinen ja onnellinen ja eksynyt ja oikeassa paikassa. Kohta kaikki muuttuu taas. Hyvästejä on joka päivä, ihmisille ja paikoille ja asioille.

Tämän viikon aikana on tapahtunut paljon. Kävin hyvästelemässä Annin ja Judithin Liverpoolissa ennen näiden muuttoa etelämmäksi. Ajoimme rannalle piknikille. Ranta ulottui silmänkantamattomiin ja oli täynnä samanlaisia patsaita, joista osa oli vajonnut hiekkaan ja osa veden peittämiä. Tämä tuli minulle miellyttävänä yllätyksenä, kun olin juuri katsonut Doctor Who - jakson, jossa oli pelottavia enkelipatsaita. Ranta oli karun kaunis ja meri rauhoittava - sitten kun lakkasin pelkäämästä, että patsaat äkkiä kasvattavat paljon hampaita.



Eilen vietin Catherinen kanssa koko päivän paikallisessa eläintarhassa. Täydellinen päivä. Aurinko paistoi ja näimme mangusteja ja kirahveja ja pingviinejä ja ja. Kaikkea hienoa. Lepakkoluola oli ehdoton suosikkini. Siellä oli satoja lepakkoja lentelemässä vapaana. Seisoimme hiljaa käytävässä, jonka katossa roikkui lepakkoparvi, ja lepakot tekivät tutkimuslentoja ympärillämme niin, että ilmavirran tunsi kasvoilla kun ne suhahtivat ohi. Suurin osa ihmisistä juoksi läpi kirkuen. Ihme tyyppejä. Eivät tajua, että lepakot ovat ystäviä.

Ja nyt minulla on kaunis muurahaiskarhupehmolelu. Eläintarhan jälkeen olimme molemmat ihan väsyneitä ja auringonpolttamia, joten suuntasimme Catherinen luo laittamaan ruokaa. Loppuilta kului ihmeen äkkiä Death Note - leffan ja valkosuklaakaakaon siivittämänä. Miksi tällaisia mukavia päiviä on niin paljon nyt, kun lähden ihan kohta?











(Kannattaa katsoa loput eläintarhakuvat TÄÄLTÄ.)

Tänään kävelin sateessa kaupungille ihmettelemään roomalaisen viikonlopun tapahtumia. Chesterhän on vanha roomalainen linnoitus, ja tänään kaduilla kulki sotilaita, amfiteatterissa oli gladiaattoritaisteluita ja puistoon oli pystytetty roomalainen kylä. Käperryin nurmikolla itsepintaisesti sateenvarjon alle, vaikka kaatosade yritti parhaansa mukaan ajaa katsojat kotiin. Gladiaattoritaistelut olivat varsin viihdyttäviä, ja oli hauskaa päästä huutamaan pitäisikö häviäjä ottaa hengiltä vai ei. Areenalla oli myös karhu, joka raateli raa'asti yhden taistelijoista (ja oli varsin taitava kävelemään kahdella jalalla).









Sen jälkeen oli aika käydä hyvästelemässä Emily, jonka kanssa olen viettänyt paljon aikaa koko vuoden aikana. Onneksi Saksa ei ole toisella puolella maailmaa. Kuuden aikaan sunnuntaina kaikki kahvilat olivat tietysti kiinni, joten päädyimme McDonaldsille, josta sai itse asiassa ihan hyvää Mars-pirtelöä. En usko että sitä saa Suomessa, tai jos saa niin ei varmasti ole yhtä hyvää. Tai ainakaan sama asia.

Olen kirjoittanut asioita ja lukenut paljon, suht kuuluisien kirjailijoiden Sherlock Holmes - novelleja (Naomi Novik loistaa taas kerran, Cthulhu fhtagn etc.) ja Jean Genetin omaelämäkerrallista romaania 'Miracle of the Rose'. Jälkimmäisen lukeminen on äärimmäisen hidasta epälineaarisen rakenteen, kääntämisessä kärsineiden sanaleikkien ja usein käsittämättömän kuvailun takia. Kirja on silti erittäin mielenkiintoinen. Päähenkilön mielestä kuolemaan tuomitut murhaajat ovat kaunein asia maailmassa. Vaikeaa ymmärtää, mutta yrityksen arvoista jos ei muun niin kielen takia. Ainoa murheeni on se, että en ehkä ehdi lukea kirjaa viikossa.

Tämä on saanut minut parhaiten ymmärtämään, että olen lähdössä: kesken jäävät yliopiston kirjastosta lainatut Sadan vuoden yksinäisyys, Baudelairen ja Lorcan runot ja Myrsky. Puoliksi luetut kirjat ovat surullisia.

Scifistelyä Lontoossa

Edellisviikonloppuna löysin itseni jälleen Lontoosta. Hankkiuduin sinne London Expon takia, joka on paikallinen scifi/animetapahtuma. Koska junat käyttäytyvät sunnuntaisin epäloogisesti, jouduin olemaan siellä kaksi yötä. Mikä tragedia.

Lauantaina en onnistunut näkemään Macbethia, mutta katsastin sen sijaan British Museumin Japani - näyttelyn sekä niiden eteläafrikkalaisen puutarhan ja kävin katsomassa We Will Rock You - musikaalin. Japanilaisten turistien intoilu näyttelyssä huvitti ja siellä oli samuraihaarniska, puutarhassa oli hienoja, epäilyttäviä kasveja ja musikaali oli viihdyttävä, etenkin Britney Spears :D (Vaikka voisin alkaa vääntämään kättä siitä, mikä nyt sit on oikeesti alternativea ja miksi sitä ollakseen pitää pukeutua tasan samalla tavalla kuin muukin vaihtoehtopopula.)





Sunnuntaina tapasin Annan ja Jonin sekä yllättäviä suomalaisia tuttuja London Expossa. Ihmekös että se Hetalia-cossi näytti tutulta... Conissa oli kivaa, vaikka ohjelmaa ei Finnconiin verrattuna ollut nimeksikään. Sen sijaan tilaa, ilmaa ja ruokaa riitti, mikä oli varsin eksoottista. Mitä, con jossa ei ole kuolla? Oli tosi hämäävää kuulla Naruto-cossaajien puhuvan brittiaksentilla, täällä kun olen törmännyt ehkä tasan yhteen japani-intoilijaan. Hassua miten animeskene on Suomessa niin paljon mainstreamimpi ja mangavalikoima parempi. Täällä mainostetaan vieläkin sarjoja, jotka olivat kotosalla in ehkä vuonna 2000. Yksi ero kotipuolen coneihin oli myös se, että länsicosplayta oli huomattavasti enemmän. En ostanut mitään kovin tyhmää, paitsi hienon TOS-paidan, jolla sulautua joukkoon mustapaitaiseen Finnconissa. Päivän päätteeksi menimme syömään Chinatowniin, jossa vesimeloni bubble tea (kauhea yhdys sana mutta ei jaksa miettiä mitä sille tekisi) oli jotain parasta ikinä.



Maanantaina seikkailin runsaasti metrolla, harhailin ympäriinsä Wappingissa, harrastin aarteenetsintää Thamesin rannoilla laskuveden aikaan ja keräsin saappaisiini muutaman kilon mutaa. Omalla tavallaan yhtä hyvä päivä kuin sunnuntaikin, ihanan rauhallinen.



Loput kuvat TÄÄLLÄ.

***

Chesterissä on tylsäää. Ei ihmisiä, ei aurinkoa, ei mitään. Kaipa täältä on pakko vielä kerran lähteä johonkin etten ala hyppiä seinille. Tosin voin aina viihdyttää itseäni tekemällä listan kaikista kahviloista, joille pitää käydä sanomassa hyvästit.