Who was the dream? Was it you or was it me? (Oxford)

Ei ollut tarkoitus lähteä Chesteristä mihinkään vähään aikaan, vannon sen. Miksi siis maanantaina löysin itseni Oxfordista?



Vastaus: Rufus Wainwrightin konsertti, johon onnistuin saamaan lipun viime hetkellä. Yksinkertaisista hetken mielijohteista seuraa aina runsaasti säätöä, mutta maanantaiaamuna löysin itseni onnellisesti yhdestä niistä kolmesta junasta, joita jouduin käyttämään matkalla Oxfordiin. Siinä vaiheessa ajattelin, että paikan olisi parasta olla sen arvoinen, kun sinne pääseminen on tehty niin vaikeaksi...

Ja se oli.



Oxford on suunnilleen Turun kokoinen kaupunki, erittäin kaunis paikka ja täynnä historiallisia rakennuksia. Kävelin ympäri keskustaa parin tunnin ajan itsekseni ja osuin sopivasti paikalle näkemään, miten yhdellä sivukadulla kuvattiin jotain arvauksella 1900-luvun alkuun sijoittuvaa elokuvaa. Oli aika outoa kävellä vahingossa ajassa sata vuotta taaksepäin. Kävin myös ihailemassa Blackwell's - kirjakauppaa, joka tosiaan on suuri ja kaunis. Siellä olisi ollut liettuan sanakirjoja ja pari oppikirjaa, Oscar Wilden elämäkerta ja Lorcan runoja, mutta. Minulla on jo nyt ongelma kirjojen kanssa.








Kuvauksissa käytetty auto.











Kirjakaupassa tapasin hollantilaistytön, joka oli luvannut minulle yösijan luotaan. Hän esitteli minulle kaupungista kaiken olennaisen, kuten kolleget, vehreät nurmikentät joilla eivät saa kävellä kuin kyseisten kollegejen jäsenet, Eagle & Child - pubin, jossa Tolkien ja C.S. Lewis tapasivat kirjallisuusklubinsa kanssa ja mikä tärkeintä, paikan josta saa parasta pirtelöä. Tiemme erosivat hänen lähtiessään töihin, ja suuntasin kohti New Theatrea ja konserttiani.

En oikein tiennyt, mitä odottaa mies ja piano - konsertilta, mutta olen niin onnellinen, että päätin mennä katsomaan tämän. Ensimmäinen osa konsertista oli outo ja synkkä, jälkimmäinen taas hauska ja viihdyttävä, mutta en osaa sanoa kummasta pidin enemmän. Laulaja ilmestyi ensimmäisen osan alussa lavalle pimeyden keskeltä takissa, jossa oli valtava laahus ja höyhen/turkiskaulus (oli pimeää, olin ylhäällä parvekkeella, silmäni tiedättekin). Luulin yhdessä vaiheessa, että joku otti kuvan salamalla, kunnes tajusin, että glitteröinti johtui takin kauluksesta... Mies, piano, pimeys, hiljainen yleisö ja omituisia, hitaasti avautuvia ja sulkeutuvia silmiä videoscreenillä. Vaikuttavaa. Toinen osa konsertista oli aivan toisenlainen - laulaja heitti huonoja vitsejä ja esitti vanhempia kappaleitaan. Britit tuntuivat pitävän kovasti sen sarkasmista, ja niin pidin minäkin. Suosikkejani olivat Art Teacher, Cigarettes and Chocolate Milk (vanha biisi, olin iloisesti yllättynyt!) ja Little Sister, mutta kaikkihan ne ovat hyviä. Nobody's Off the Hook, Poses, Going to a Town, Memphis Skyline... Ja kaikki laulut uusimmalta levyltä.


Kuten huomaatte, kamerani ei pidä pimeydestä tai tunnelmavaloista.

Oxford ei ollut yhtään vähemmän kaunis yöllä, kun kävelin pubiin, jossa tuttavani on töissä. En olekaan ennen istunut pubissa sulkemisajan jälkeen työntekijöiden kanssa juomassa olutta ja syömässä niiden ranskalaisen illallisen jäänteitä. Lopputuloksena olivat kahden tunnin yöunet ennen aamuseitsemän junaan kiirehtimistä, mutta se oli sen arvoista. En surrut aikaista nousua lainkaan, kun näin Oxfordia ympäröivän uskomattoman kauniin maaseudun aamuauringossa. En ole koskaan oikein ymmärtänyt, miksi englantilaisesta maaseudusta pidetään niin kovasti meteliä - peltoja ja vähän puita ja paljon lampaita ja ihan kaunista. Mutta nyt yllättäen tunsin ymmärtäväni täysin pappa Tolkienia. Tietysti joku, jonka sielunmaisema on tällainen, kirjoittaa Keski-Maan sellaiseksi kuin se on.

My favouritest city

Ja seikkailut jatkuvat Lontoossa, yhdessä lempipaikoistani koko avarassa maailmassa.



5.4.
Selvisin Lontooseen ehjänä mielenkiintoisten vaiheiden jälkeen: aamulla etsin postilaatikkoa ja eksyin pahamaineisessa kaupunginosassa, jouduin ottamaan viime hetkellä rahaa ulos ja huomasin metroasemalla, että kaksikymppiset eivät käykään lippuautomaattiin eikä luottokortti sen puoleen, joten sain etsiä kolikoita taskuista ja laukun pohjalta ja löysin tasan yhden metrolipun hinnan. Sitten piti seikkailla kahdella metrolinjalla ja löytää bussiasema ja oikea lentokenttäbussi. Päivä oli pitkä, mutta kaikki meni hyvin. Espanjan jälkeen Englannin kelmeänvihreät pellot näyttivät väsähtäneiltä. Tai ehkä se olin vain minä. Mutta Barcelonassa satoi lähtiessä ja täällä ei, joten.

Tapasin Sarin ja Mauritzin Stanstedin lentokentällä ja otimme pelottavan bussin Liverpooliin (bussikuski ilmoitti uskottavalla diktaattoriäänellä, että tässä bussissa ei sitten syödä tai juoda yhtään mitään, koska hän kieltäytyy siivoamasta). Hotellimme sijaitsi Shepherd's Bushissa, jossa edessä oli päivän toinen eksyminen. Ihan viehättävä nuori mies (eyeliner oli kohdallaan. Voi Lontoo, tykkään sinusta), yritti auttaa meitä, mutta ei osannut. Metroasemalla tiesivät paremmin, ja löysimme perille.

Huone oli ensimmäisenä yönä jäätävä ja ajoi minut erittäin itsetuhoiseen tilaan, koska sain nukutuksi ehkä kaksi tuntia, taas. Olin aikaansaapa ja valitin, ja lämmitys saatiin päälle täksi yöksi, joten en enää vihaa maailmaa.





Kävimme Towerissa, joka sai heti ajattelemaan Thiefiä. Mietin koko ajan, mitä muureja pitkin voisi kiivetä, minkä kattoparrujen päällä hiippailla ja mistä parhaiten livahtaa sisälle. Linna oli yllättävän iso, meillä meni siellä melkein koko päivä. Hienoimpia asioita: White Towerin haarniska- ja asekokoelmat, Bloody Tower jossa pyöri pätkä Rikhard III:sta, korpit, Beauchamp Tower, josta oli hyvä näkymä teloituspaikalle, peach & apple sludge Tower-pillimukissa, tauko Starbucksissa tuntikausien kävelyn jälkeen, Tower Bridge, Thamesin rannat yöllä ja karkkivärisin lampuin valaistu laiva.





8.4.
Tiistaina piti mennä British Museumiin, mutta se oli suljettu väliaikaisesti palohälytyksen takia. Kävelimme sitten Forbidden Planetin kautta Trafalgar Squarelle ja sieltä Thamesille. Pääsimme lopulta myös British Museumiin ihailemaan muumioita, mutta meillä oli ihan liian vähän aikaa ja olin selkeästi liian väsynyt keskittymään. Söimme italialaisessa ravintolassa, johon osui tietysti turkulaisia ja jonka autenttisuutta seurani ihaili.















Keskiviikkona sain aikaan kaikenlaista. Nousin aikaisin ja menin yksin aamupalalle ja kävin nettikahvilassa (miinus kahvi) tarkistamassa valuuttakurssit ja teatterilipputilanteen. Sitten seikkailin Apollo Victoria - teatterille. Olin siellä kymmentä yli yhdeksän ja jonotin lippuja Wicked-musikaaliin tunnin ajan sateessa. Se oli sen arvoista, koska sain eturivin lipun 25 punnalla. Lähdin kahville, join paahdettu hasselpähkinä - latten ja luin Neverwhereä ja nautin siunatusta yksinäisyydestä sillä välin kun Sari ja Mauritz shoppailivat kahdestaan. Sieltä jatkoin British Museumiin, kävin läpi Britannian ja Euroopan keskiajan ja kellonäyttelyn, joka oli suurin syy siihen, että halusin palata takaisin.









Lippuni oli päivänäytökseen, joten parin tunnin päästä suuntasin takaisin teatterille. Teatteri oli hieno ja pidin Wickedistä - ei lempinäytelmäni/musikaalini, mutta erittäin viihdyttävä kyllä. Lavasteet ja vaatteet olivat hienoja, ja näyttämön yläpuolella oli savua hönkäilevä lohikäärme ♥ Näyttelijät olivat hyviä, etenkin Elphaban esittäjä. Fiyero jätti vähän kylmäksi, mutta se johtui varmaan siitä, että minulle tulee hahmosta väistämättä mieleen tämä... tai tämä.





Torstaina meidän piti mennä Madame Tussaudsille, mutta kun selvisi, että jonottaminen olisi kestänyt kaksi tai kolme tuntia, päätimme, ettemme halua sinne niin kovasti. (Toisin sanoen että minä hankin liput netin kautta tai soittamalla seuraavaksi päiväksi.) Onneksi Baker Street oli kätevästi lähellä, joten kävimme ihailemassa numeroa 221B ja Sherlock Holmes - museota, jossa minulla oli ihan liian hauskaa. Harmi, että kamerastani loppui akku juuri siinä vaiheessa. En muistanutkaan, että kirjoissa mainitaan huoneiston olleen pieni... Ja museokaupassa myytiin äärimmäisen hienoja silintereitä. Sellainen olisi sopinut minulle loistavasti, mutta päätin, että 40 puntaa olisi ollut liikaa. Ehdin vielä perua hyvät päätökseni.

Sitten menimme Harrodsille, mikä oli mielenkiintoinen kokemus. Rakennus oli valtavan hieno ja etenkin egyptiläinen halli teki vaikutuksen, mutta eksyneitä ihmisiä sieltä on kyllä melkoisen tuskaista löytää. Hukkasimme Mauritzin viitisen minuuttia jälkeen kun olimme astuneet ovesta sisään ja löysimme kadonneen lampaan (jonka puhelin ei toiminut) tuntia myöhemmin täysin vahingossa. Kaikki oli melko kallista, mutta jos olisin jotain ostanut niin jotain syötävää. Koin taas Neverwhere - flashbackeja, siinä kun ensimmäiset kelluvat markkinat ovat Harrodsilla...

9.4.
Viimeisenä päivänä aloitin aamuni yrittämällä ostaa puhelimitse lippuja vahakabinettiin. Nimeni ja osoitteeni aiheuttivat kommunikaatiovaikeuksia, ja lopulta lipunmyyjä päätyi etsimään Pargasin Google Mapsista ja kehui, että on tosi kaunis kaupunki X) Pääsimme siis vaikeuksien kautta Madame Tussaudsille, jossa minua odotti heti ensimmäisenä pelottava Robert Pattinson - vahanukke ja lauma vielä pelottavampia teinityttöjä. Vahakabinetissa parasta olivat kauhuhuone, jossa oli näyttelijöitä pelottelemassa ihmisiä (britit selvästi tykkää tällaisesta), ja Spirit of London - laite, jossa esiteltiin kaupungin historiaa. Kokonaisuutena kabinetti ei silti tehnyt minuun valtavaa vaikutusta - olin jo käynyt vahakabinetissa Blackpoolissa, ja siellä oli Tähtien sota - ja Star Trek - hahmoja...







Sieltä jatkoimme Regent's Parkiin ihailemaan kevättä ja lintuja ja soutelevia ihmisiä. Siinä vaiheessa olin kahden viikon matkanteon jälkeen jo niin rasittunut, että lähdin suosiolla hotellille pari tuntia aikaisemmin.





Sari ja Mauritz lähtivät joskus törkeän aikaisin aamulla bussiasemalle ehtiäkseen lentokenttäbussiin. Minä jäin nukkumaan ja vietin päiväni käymällä National Galleryssa ja lounastamalla Trafalgar Squarella. Sain Neverwheren luetuksi loppuun. Vähänpä tiesin, että vaikein osa matkaa oli vielä edessä.

Kun pääsin juna-asemalle, siellä oli kaikki kaaoksessa, koska Eustonin asemalta lähtevät junavuorot oli peruttu. Joku oli päättänyt päivänsä hyppäämällä raiteille kriittisessä kohdassa, joten yksikään Manchesterin suunnalle menevä juna ei kulkenut. Henkilökuntaa ei juuri ollut paikalla, eikä niistä saanut mitään hyödyllistä irti, joten kävelin King's Crossin asemalle selvittämään, josko jotenkin pääsisin kotiin. Lopulta päädyin ottamaan Sheffieldin junan Derbyyn asti, sieltä junan Crewhun ja sieltä kolmannen Chesteriin. Junat olivat tietysti ihan täynnä, koska junakaaoksen lisäksi jossain oli jalkapallomatsi, joten jouduin istumaan koko matkan jalat matkalaukkuni päällä. Lopulta olin Chesterissä joskus yhdentoista jälkeen melkoisen väsyneenä, mutta koska taksin soittaminen olisi rasittanut enemmän kuin käveleminen, tallustin matkalaukkuineni kotiin.

***

Loput kuvat TÄÄLLÄ.

Siinä kaikki suuret seikkailut tältä erää. Ehdottomasti paras pääsiäisloma ikinä.

Aurinkoa etsimässä

Hei ystäväiset. En ole hiljaisuudesta huolimatta pudonnut pois maailmankartalta tai jäänyt tuhkapilven saartamaksi (no, muualle kuin Britteihin). Mutta kahden viikon maailmalla seikkailun ja kolmen päivän deadlinepaniikin jälkeen lähinnä nukuin viime viikon.

Seuraavassa otteita matkapäiväkirjastani alkuperäisessä loistossaan, leikisti koska autenttisuus on hienoa ja oikeasti koska en jaksa editoida. Keskityn liikaa ruokaan ja murisen unenpuutetta ja ihkutan asioita varmasti epä-älykkäällä tavalla. Olkaa hyvät.

Barcelona, tarina unettomuudesta ja auringonpaisteesta



31.3.

Olen Barcelonassa. Eilen näin ja koin: Ryanairin koneen joka oli myöhässä, erittäin vihaisen bussikuskin Liverpoolissa, paljon hattaraisia pilviä, yhden vihaisen ja äänekkään lapsen lentokoneessa, Sarahin joka lensi Barcelonaan Hampurista ja Melissan joka seikkaili tänne jostain päin Brittejä, paljon puita ja vuoria (mikä onnellistutti), taloja jotka olivat suoraan mielikuvituksestani, ystävällisiä katalonialaisia jotka auttoivat tyhmiä turisteja, kivan nuorisohostellin jossa kaikki on kivaa paitsi minun huoneeni. Melkoinen hippipaikka, suitsuke tuoksuu kaikkialla ja seinät ja huonekalut ovat keltaisia ja oransseja ja täällä on tietokoneita ja sohvia ja kaikkea.



Söin jänistä valkosipulilla ja tunsin itseni hirviöksi, mutta se oli hyvää. Ja sitruunajätski oli täydellistä ja se tarjoiltiin oikean, jäädytetyn sitruunan sisällä. Olin hyvin vaikuttunut.

Tänään menimme ilmaiselle opastetulle kierrokselle vanhassa kaupungissa. Se oli yllättävän viihdyttävää ja informatiivista. Opas sattui olemaan kotoisin Gotlannista, mutta olisi kyllä käynyt espanjalaisesta. Näin kaikkea hienoa kuten lisää roomalaisia muureja, kirkon jonka seinää vasten Francon sotilaat olivat teloittaneet kapinallisia, paljon St. George - patsaita ja seinäkoristeita (graffiteja ja space invadereita unohtamatta), "drug alleyn" ja erittäin mieltälaajentavan patsaan, arkkitehtikoulun, jonka Picasso suunnitteli äkäisenä ja absinttipäissään ja sen kyllä huomasi, suihkulähteitä ja paljon 'etnisiä' kauppoja. Lounas koostui patongista (joka oli hyvää) suihkulähteen laidalla.













Sitten kävelimme meren rantaan, ja se oli vähintään yhtä hienoa. Vesi oli sinivihreää, purjeveneitä oli metsä ja tuuli tuntui vähän samalta kuin kotona kesällä, mutta ei tuoksunut samalta, mikä oli outoa.





2.3.


Näkymä hostellin kattoparvekkeelta

Tänään oli ehkä paras päivä. Kiertelimme aamulla kaduilla ja kaupoissa ja ostin pääkallokuvioiset flipflopit ja vaaleanpunaisen pääkallorannekkeen ja kortteja. Sitten menimme rannalle, jossa oli tuulista mutta melkein lämmintä. Jenkkien suhtautuminen uimahousuihin oli hupaisaa, samoin oma reaktion puutteeni nudisteihin ei-nudistirannalla. Sen sijaan kaikkien suhtautuminen diilereihin (Olutta? Hasista? Kokaiinia? Nuorelle pojalle, joka kyselee kokaiinia: "Ei, en minä myy, mutta kysy tuolta kaverilta kauempana rannalla, sillä kyllä on.") ja hierontapalvelujen tarjoajiin oli jokseenkin samanlainen.



Patonki toimi toisenakin päivänä. Mandariinisorbetti saattoi olla aavistuksen parempaa kuin mango. Näimme paljon tosi hyviä katumuusikoita ja bändejä. Mutta paras asia oli ehdottomasti Magic Fountain! Ensimmäinen reaktioni vuorelle kiivettyämme oli, että hieno näköala ja ihan kiva suihkulähde. Mutta se oli ennen kuin aurinko laski ja valot syttyivät ja musiikki alkoi soida. Se oli oikeasti maagista. Siinä vaiheessa kun taustalla alkoi kuulua Freddie Mercuryn Barcelona, olin sitä mieltä, että tämä on parasta ikinä, ja Sormusten herra - musiikin soidessa tunnelma kohosi avaruudellisiin sfääreihin. Mitä myöhemmäksi ilta kävi, sitä hienommiksi muuttuivat esitykset, enkä olisi halunnut lähteä ikinä, vaikka oli kylmä ja väsy.


Kuvat Sarahilta, jolla a) oli akku kamerassaan ja b) jonka kamera tykkää yöstä enemmän kuin minun.







Eilen olimme myös rannalla, harhailimme sataman käsityökojuissa ja menimme illalla tapasoppitunnille, joka koostui enemmän syömisestä kuin kokkaamisesta, mutta ei se minua haitannut. Ruoka oli hyvää! Tapaksina oli erilaisia makkaroita, leipää, tomaattivalkosipulikastiketta, perunakuutioita ja valkosipulidippiä... Sangria oli myös olennaista. Se oli huomattavasti hienompaan kuin perinteinen jaffa + punkku (sekoitetaan parkkipaikalla) - yhdistelmä: siihen tuli punkkua, persikkalikööriä, brandya ja sitruuna- ja appelsiinifantaa ja paljon hedelmiä. Tapasin siellä taas pari suomalaista ja brittiä, joihin tutustuin aikaisemmin historiakierroksella. Suomalaistyttönen oli tosi hauska ja sanoi suoraan briteistä kaikkea mitä mä ehkä ajattelen mutta en sanoisi ja piti mustasukkaisesti huolen siitä ettei sangria lopu, mitä arvostin.



Sen sijaan en arvosta rakkaita huonetovereitani. Tietysti viisi haisevaa, kännistä, meluavaa brittijätkää! Rasittavaa örvellystä, ja totta kai ne kännää ja polttaa huoneessa. Viime yönä nukuin ehkä pari tuntia, mikä väsymyksen asteen huomioon ottaen ei ollut ollenkaan miellyttävää. Tämän takia yhteisölliset majoitusratkaisut ovat huono idea - minun onnellani käy aina näin... Ehkä Sarah ja Melissa ottaa mut lattialle nukkumaan. Jos tunnistin aksentin oikein niin tyypit ovat vielä Manchesterista. Go, Britain, go.

3.3.

Viime yönä yläpuolellani nukkuva tyyppi rymisteli sisään noin tuntia sen jälkeen kun muut olivat hipsineet kotiin suhteellisen hiljaisesti ollakseen änkyräkännissä, löi kaikki valot päälle ja alkoi huutaa ja heitellä tavaroita ympäriinsä. Koska hän ei löytänyt 50 euroa. Koska jos hän ei löydä sitä pian "ovella odottava nainen lähtee". I had classy company, what can I say?

Uni jäi vähäiseksi. Muutin toiseen huoneeseen.

Viimeinen päivä Barcelonassa oli hieno. (Tiedän, adjektiivivarastoni kaipaa laajentamista.) Menimme mosaiikkipuutarhaan ihailemaan Gaudin arkkitehtuuria. Se on hienoa ja täynnä pehmeitä, vinksahtaneita linjoja, enkä voi olla ajattelematta, että tyyppi oli sekä hullu että nero ja ihmettelemättä, että ihmiset ymmärsivät sen nerouden ja päästivät sen toteuttamaan itseään.





Minä ja Sarah leikimme vuorikauriita ja kiipesimme kukkulalle, josta näki koko kaupungin. En tajunnut, että se on oikeasti laaksossa kukkuloiden ympäröimänä. Sieltä näkyi niin meri kuin Sagra de Familia kuin hämmentävä fallinen tornikin. Sorruin ostamaan kaikenlaista kuten tyylikkään Gaudi-mukin ja nolon Barcelona-kassin, joka käynee rantakassista kesällä ja joka tuli nyt tarpeeseen, koska vanhan laukun vetoketju hajosi. Ja laukku jota ei saa kiinni ei ole täällä kovin hyvä ajatus. Sitten ihailimme Sagra di Familiaa, jonka hämmentävä nerous ihmetytti taas.







Illalla menimme rannalle vaikka oli kylmää ja viluista, koska halusin hyvästellä valtameren. Sitten menimme syömään reppumatkailijabaariin yhden euron aterian toivossa, mikä ihme kyllä piti paikkansa. Sangria ja olut olivat hyviä ja oli hienoa ja olin kuulemma hauska eli ihan pihalla lähinnä väsymyksestä, ja oli surullista lähteä ja jättää matkaseurani.



Seuraavaksi: Lontoon ihmeet! Löytävätkö kauan erossa olleet perheenjäsenet toisensa? Eksyvätkö he ikuisiksi ajoiksi Lontoon maanalaisen julmaan nieluun? Kuoleeko joku hypotermiaan? Koituuko alhoholiton viini kohtaloksi? Ja etsitään neulaa heinäsuovasta eli yhtä ihmistä Harrodsilta, how hard can it be? Tämä kaikki ENSI NUMEROSSA!

Loput Barcelona-kuvat TÄÄLLÄ