Tahdon takaisin Italiaan. Ja seuraavalla kerralla muistan kumisaappaat.

Nyt kun olen jälleen Englannin kamaralla ja Italia on vain kaunis muisto ja lovi lompakossa, niin arvelen että minulta odotetaan jonkin sortin matkakertomusta. Järkevää kokonaisuutta on turha odottaa, suurin osa tästä perustuu junassa kirjoitettuihin epämääräisiin raapustuksiin.

(Lähdimme maanantaina Liverpoolin lentokentältä kohti Venetsiaa. 9 tyttöä, 6 päivää, 3 kaupunkia ja lukuisia junia, busseja ja metroja.)

Venetsia (jonne olisin voinut jäädä)







Asioita jotka jäivät mieleen Venetsiasta:

Eksyminen öiseen, sateiseen Venetsiaan ensimmäisenä iltana. Lisäksi kadotimme yhden ryhmämme jäsenen. (Myöhemmin huomasin, että hänellä oli taipumusta kadottaa itsensä - ei nimittäin jäänyt ainoaksi kerraksi.) Onneksi löysimme kadonneen lampaan ja eksymisen syyksi selvisi se, että yksi reitin varrella olleista porteista oli suljettu sateen vuoksi. (...)

Naamioita oli kaikkialla. En usko koskaan väsyväni niiden katsomiseen. Naamiokaupoissa oli myös hämmentäviä ja hienoja steampunknaamioita.





Pyhän Markuksen basilika oli hienoin ja tunnelmaltaan vaikuttavin kaikista kirkoista, joissa kävimme.



Vettä oli kaikkialla. Myös kaduilla, koska tulvi.

Dogen palatsin kattomaalauksia olisi voinut jäädä katselemaan tuntikausiksi. Venetsian merimahdin ihannointia oli hämmentävää ja kiehtovaa seurata.

Saman palatsin asekokoelma oli jotain hienointa ikinä - outoja miekka-pistooliyhdistelmiä ja vanhoja pistooleja, joiden monimutkaiset, koristeelliset mekanismit ja puun ja metallin yhdistelmä olivat ehdottoman steampunkhenkisiä.

Pimeässä sillan alta lipui gondoleita laulajineen ja japanilaisturisteineen.

Kävelin yksin iltahämärässä ja löysin San Zulian - nimisen kirkon, jonka koko nimi oli Chiesa di San Giuliano - Pyhän Julianin kirkko. Olin juuri lukenut luovan kirjoittamisen kurssilla Flaubertin novellin "The Legend of Saint Julian Hospitator", jossa Julian on aika epämiellyttävä henkilö. Outoa löytää vahingossa hänelle omistettu kirkko.

Näin sekä kuun että auringonnousun.

Vettä, tulvivaa vettä, tyyntä vettä, sadevettä, myrskyisää vettä kanaalissa, mintunvihreää vettä sateisena aamuna, synkän tummaa vettä illalla.

Haluan takaisin kesällä.

Firenze





Venetsian jälkeen kaikki tuntui isolta. Kaupunki oli täynnä Medicien palatseja ja vespoja. Näkymä kukkuloilta kaupungin ulkopuolelta oli kaunis, mutta samanlaista maagisuutta ei ollut kuin Venetsiassa. Kaupungin kuuluisimmassa kirkossa (Santa Maria del Fiore tai pelkkä duomo) sai valokuvata, mikä teki tunnelmasta erilaisen, ei niin hyvällä tavalla.





Illalla totesimme olevamme köyhiä kalliin Venetsian jäljiltä ja söimme kiinalaista, mikä tuntui pyhäinhäväistykseltä mutta oli erittäin hyvää. Tosin muistiinpanojeni mukaan vohveli mansikkajätskillä ja tomaatti-mozzarellaleipä kilpailivat sen kanssa.

Firenzessä oli silta, jolla oli taloja ja kauppoja. Pysähdyimme sinne kahville, joka oli tunnelmallista ja törkeän kallista. Haluaisin asua sillalla, kunhan olisin ensin heittänyt sieltä pois ärsyttävän itsepintaiset turistirojun myyjät.

Minua ei haitannut lähteä Firenzestä aamunkoitteessa. Jos olisi ollut enemmän aikaa, olisin ehkä ymmärtänyt kaupungin viehätystä paremmin.

Rooma







Rooma oli vaikuttava ja hieno ja kaikkea mitä ajattelinkin sen olevan. Ensimmäisenä päivänä satoi kaatamalla. Kävimme Vatikaanissa ja vietimme pitkän aikaa museoissa ja kirkoissa. Vatikaanimuseossa oli Egypti-näyttely, joka kiinnosti minua enemmän kuin katoliset reliikit. Pääsin varmistamaan, etteivät mielikuvani ~erästä tarinaa~ kirjoittaessa olleet ihan vääriä. (Muinaisia egyptiläisiä meikkipurkkeja ja peilejä ja koruja ja muuta olennaista.) Pasta mozzarellan, kesäkurpitsan ja aurinkokuivattujen tomaattien kanssa oli parasta.

Toisena päivänä aurinko paistoi, eikä enää tarvinnut kolmea paitaa ja takkia, kuten koko aikaisemman matkan aikana. Kengätkään eivät kastuneet. Kuljin yksinäni raunioiden keskellä ja yritin kuvitella, millainen Rooman keskusta oli joskus ollut. Colosseum oli vaikuttava. Minulle ei tuottanut pienintäkään vaikeutta kuvitella sinne verisiä spektaakkeleita... Ja ikävöin äkkiä kovasti historiallista miekkailua.



Viimeisenä iltana menimme syömään hienompaan ravintolaan, jonka lasagnen jälkeen luulen, etten pysty syömään George & Dragonin hyvänä pitämääni lasagnea enää - ero oli valtaisa.

Kaikki kuvat (joita on paljon) löytyvät allaolevia linkkejä klikkaamalla:
VENETSIA
FIRENZE
ROOMA