Tiedän ettei ketään oikeasti kiinnosta mikään mitä täällä opiskelen vaan englantilaiset pubit ja harvassa tapauksessa myös roomalaiset muurit, mutta minua itseäni kiinnostaa paljonkin, joten saatte kestää vähän juttua opiskelusysteemeistä. Opiskelen täällä kirjallisuutta ja luovaa kirjoittamista.
Kurssit ovat vähän erilaisia: niitä sanotaan moduuleiksi ja niistä saa 10 ETCS - pistettä (eli niitä samoja kuin kotona) tai 20 jos kyseessä on tuplamoduuli. Moduuliin kuuluu yleensä seminaari kerran viikossa ja joskus lisäksi myös luento. Vuodessa tehdään noin 60 pisteen edestä opintoja, eli suunnilleen sama kuin meillä (lukukausi jatkuu täällä vähän kauemmin, joten pistemäärä on ihan sopiva).
Päädyin erinäisten sotkujen ja säätämisten jälkeen valitsemaan seuraavat moduulit:
Kirjallisuus
Brave New Worlds eli jotakuinkin uljaat uudet maailmat, aiheena utopiat ja dystopiat (tyyliin 1984)
Science Fiction, klassikompaa scifiä jota olen lukenut hyvin vähän
Shakespeare, jossa käsitellään 10 näytelmää
Luova kirjoittaminen
Varieties of Fiction, tuplamoduuli, jossa käydään läpi fiktion lajeja ja esimerkkejä "hyvästä" kirjoittamisesta ja yritetään soveltaa niitä omaan kirjoittamiseen
Research Methods for Writers eli kirjoittajan tutkimusmetodit, jonka otin siksi kun irlantilaista kirjallisuutta ei ollut tarjolla tänä vuonna
Eilen olin Shakespeare - seminaarissa, jossa oli erittäin hauskaa, vaikka kurssi vaikuttikin vaikealta. Tänään oli Varieties of Fiction - kurssin ensimmäinen seminaaritapaaminen, jossa kirjoitin jotain omituista David Bowiesta, kun käskettiin valita joku tähti/legenda ja merkityksellinen laulu ja vääntää niistä jonkinlainen kuvitteellinen alku elämäkertaan. Älkää antako tuollaisia aiheita, minulla on vaikeuksia pysyä asiallisena jo muutenkin! Mutta kurssi ei vaikuttanut ollenkaan niin pelottavalta kuin etukäteen ajattelin.
Olen erittäin innoissani kaikista opiskelusysteemeistä. Näistä saattaa ihan oikeasti olla hyötyä. Ja ihme ja kumma, täällä on ihmisiä jotka osaavat opettaa! Ennenkuulumatonta!
tiistai 29. syyskuuta 2009
Vakava opiskelija esittäytyy.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

3 kommenttia:
Kyllä täällä meitä kiinnostaa sun opiskelutkin, kun ennemmin tai myöhemmin pubeissa ja baareissa heiluminen alkaa sua kuitenkin kyllästyttää ja opiskelu täyttää tyhjiksi jääneitä iltoja ;)
Sun valinnat kuulostaa tosi mielenkiintoisilta, ainakin siltä osin minkä sisällön kutakuinkin ymmärsin... Mut ei toi ihan helpolta hommalta kyllä vaikuta, tosin mulla on luja usko sun kykyihin <3
Heini on kahden metrin päässä ja tänne saakka haisee, joten on mentävä. Mukavaa iltaa, mä lähden kohta kuskaamaan Viljaa partioon!
No hyvä kun kiinnostaa ;) Ei tästä varmaan liian helppoa tule, mutta en mä sitä haluaisikaan, olen ollut ihan riittävästi turhauttavilla kirjallisuuskursseilla kotosuomessa. Ja tää kuitenkin on sitä mitä ihan oikeesti haluan tehdä. Kiva kun joku uskoo muhun :D
Mukavaa iltaa sinnekin, mä lähden kohta katsomaan millainen historiaklubi on ja sen jälkeen ehkä vielä jonnekin, ellen palaile kotiin parantelemaan flunssaa.
Eihän meitä tietenkään kiinnosta muuta kuin sun kännisekoilut. ;D
Kurssivalinnat kuulostaa kivoilta ja hyvä että oikeesti kiinnostaa! Mulla on taas sellainen olo, että isken päätä seinään mutta ehkä se tästä. Pääsin sentään kirotulle tiedonhakukurssille, nyt vaan täytyisi löytää se luokkahuone. x)
Lähetä kommentti