
Halloweenin kunniaksi lienee aika sanoa pari sanaa viime viikonlopun Spookyworld - reissusta. Vaihtareille siis järjestettiin matka kauhuaiheiseen teemapuistoon. Siellä olikin kaikkea mahdollista: kummitustalo, pelottava maissipelto (...), kauhujen traktoriajelu, labyrintti, pomppulinna (jes!), rullaluistindisko (en luistellut kenenkään yli, paitsi itseni melkein) ja muuten vain kaikenlaisia mörkkejä, jotka kulkivat vierailijoita säikyttelemässä.
Pidin Spookyworldista enemmän kuin kuvittelin. Oletin, että kyseessä olisi ollut jotain lähinnä lapsille tarkoitettua kummitussysteemiä, mutta siellähän oli ihan oikeasti pelottavaa ja hienoa. Kummitustalossa oli pimeää ja hirviöitä tupsahteli nurkan takaa, ja traktoriajelulla piilouduin penkin alle, kun moottorisahamurhaaja ilmestyi selän taakse. Aiheutti suurta hilpeyttä, kun yksi näyttelijöistä ärtyi yhteen ryhmämme poikaan ja alkoi ajaa häntä takaa pitkin maita ja mantuja :D Tyyppi sattui olemaan urheilija, joten takaa-ajosta tuli pitkä ja mielenkiintoinen. Aina välillä ne tupsahtivat esiin jostain ja juoksivat edelleen... Hirviö hävisi.


Lisää Spookyworld - kuvia pääsee katsomaan klikkaamalla TÄHÄN. (Rumaa capslockia, koska en jaksa/osaa säätää linkkien väriä paremmin erottuvaksi. Ja koska epäilen, että osa blogini lukijoista ei muuten huomaa, että kuvia on jossain muuallakin.)
Halloweenista seuraa lisää todennäköisesti huomenna, koska juhlinta jatkuu tänä iltana. Eilen olin kansainvälisissä Halloween - bileissä, jotka olivat hiukan tylsät, paremmissa kotibileissä joissa tapasin suomalaisia pitkästä aikaa ja oppilaskunnan baarissa, jossa oli tyypillistä (kovaäänistä, ahdasta ja halpaa). Omatekoinen Saksikäsi-Edward - asuni on ollut tähän asti menestys. Tässä vähän esimakua siitä:
Huomiseen ~
lauantai 31. lokakuuta 2009
Spookyworld eli pomppulinna ja moottorisahamurhaajia
Lähettänyt Suvi klo 13.53
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

3 kommenttia:
Edward on aika vakuuttava. Kuuluuko tohon saksetkin? (Älä telo itteäs.)
Niin ja hyvää Italian matkaa sitten. Ota paljon kuvia ja muista bongata Mitoja!
olet vähän sen näköinen että flunssa on iskemässä
Jani: Kuuluuhan siihen, pari kuvaa löytyy seuraavasta postauksesta ja lisää FB:n puolelta.
Pappa: Se johtuu siitä, että tuolla oli erittäin sateista, kylmää ja mutaista, joten tärisen noissa kuvissa läpimärkänä.
Lähetä kommentti