
Lauantaina olin vaihtarilauman kanssa retkellä Blackpoolissa. Kyseessä on Britannian kuuluisin lomakaupunki, jonne briteillä on tapana matkata vuosilomallaan. Kokemus oli mielenkiintoinen ja hieman häiritsevä.
Oikeasti lähdin mukaan lähinnä sen takia, että paikka kiinnosti Blackpool - tv-sarjan takia - kukapa ei haluaisi tassutella hetken samoilla paikoilla kuin David Tennant?
Nyt voin sanoa kävelleeni tismalleen samalla rannalla. Ja ymmärrän vihdoinkin sen tv-sarjan. Blackpool on tosiaan juuri niin omituinen paikka.
Koko kaupunki on rakennettu ihmisten viihdyttämisen ympärille. Kaduilla kävellessä tuntui siltä kuin koko kaupunki olisi ollut huvipuistoa: kadunvarsia reunustivat loputtomat turistikrääsää myyvät kojut, kasinoita ja pelihalleja oli enemmän kuin olin elämässäni nähnyt ennen tätä ja yökerhoista raikasi musiikki ja laulu kahdeltatoista aamupäivällä. Tämän lisäksi oli tietysti oikeakin huvipuisto, Sea Life ja kaikenlaista viihdykettä, josta suurin osa vaikutti minusta aika älyttömältä. Mutta aivot narikkaan ja viihteelle selvästi tuntuikin olevan ideana.
Blackpoolissa on kuuluisa torni, joka muistuttaa hivenen Eiffel-tornia, jos siristää silmiään. Sen takia se rakennettiinkin: jotta britit voisivat kuvitella olevansa mantereella, melkein Pariisissa! Kasinot kai auttavat kuvittelemaan, että ollaan Vegasissa. Ja ranta käy Kanariasta.
Kaupunki, jossa kaikki yrittää olla mahdollisimman hauskaa..? Juuri niin pelottava paikka kuin miltä kuulostaakin. Päivä oli mielenkiintoinen ja viihdyttävä, suurimmaksi osaksi sen outouden takia, mutta en kyllä ikinä haluaisi asua tuolla.
Maailmanpyörä ja huvipuistolaituri.
Minä ja Katie uhmaamme aaltoja.
Tappajalokkeja. En ole ikinä nähnyt missään niin isoja lokkeja, ja ne kiertelivät pään yläpuolella ja tekivät valehyökkäyksiä.
Kuva ei ole huvipuistosta, kaupunki näyttää muuten vaan tältä.
Kaupungin ihmettelyn ja rannalla kävelyn jälkeen kävimme vahakabinetissa. En oikeastaan tiedä, mikä niissä on ideana, mutta hauskaa oli, joten...
Kylie. Arvaa ketä varten otin kuvan? ^^
Brangelina.
Mutta miksi hänellä on lasit? :(
Ei kommentteja.
Minä ja Gordon Ramsay. Suhtaudun häneen selvästi epäluulolla.
E.T. on aina ollut minusta pelottava eikä ollenkaan söpö. Kukat eivät nyt auta asiaa.
Olisi vain pitänyt kehdata mennä kuvaan Freddien kanssa.
Oopperan kummitus.
Vahanukke tekemässä vahanukkeja.
Kauhuosastoa.
Tuli yllättäen vastaan nurkan takaa...
Mr. Bond.
Henrik VIII.
Hänen majesteettinsa.
En ole varmaan koskaan maininnut, että pidän heistä? ;)
Tai hänestä? En näytä siltä, että haluaisin ottaa sen hengiltä kovin vakavissani. Mikä on aivan totta. Huomatkaa hieno valoefekti sapelissani.
Vader ja Yoda, ja keisari hiippailemassa taustalla.
Aavikkoeliöt saattoivat olla lempiasiani koko näyttelyssä.
Betsy ja joku turtleseista. Minua saa valaista kuka.
Vakakabinetin jälkeen oli vielä vähän aikaa kierrellä kaupunkia, ja mitä löysinkään?
Harmi etten ehtinyt käydä Doctor Who - näyttelyssä.
Mutta kaupan puolella oli sentään oikean kokoinen dalek <3 (Ja olisi sieltä saanut pahvisen David Tennantinkin, mutta päätin, että se olisi jo liian pelottavaa.)
Illalla kaupungissa sytytettiin hieno valoshow, mutta kamerastani loppui akku kriittisellä hetkellä. Tosin bussin ikkunasta otetut kuvat pimeässä loistavista valoista eivät varmaan muutenkaan olisi onnistuneet.
Hauska reissu oli, ja mukaan tarttui hieno Darth Maul - juliste. (Mitä? Vessan ovi kaipasi jotain.) Nyt on pakko keskittyä taas hetken aikaa Shakespeareen ja myyttien uudelleen kirjoittamiseen. Seuraavia matkoja odotellessa...
tiistai 13. lokakuuta 2009
Blackpool
Lähettänyt Suvi klo 20.08
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

5 kommenttia:
X) Arvasin, että arvostaisit.
Noh, eihän pahvinen Tennant olisi ollut pelottava. Dalek olisi ollut, vaikka sulla taitaakin olla joku Juttu niistä.. Vahakabinetti oli vähän wtf, mutta SW-osio pelastaa. ^^
Aika mielenkiintoinen kylä,merimaisema ei pärjää turun saaristolle
Minäkin pidän noista Star Wars-otuksista
Täällä Brightonissakin on huvipuistolaituri ja tappajalokkeja. Toisaalta täällä on myos laiturin rauniot ja rottia.
Lucifel
Ei se Tennant ehkä sinällään, vaan ne häiritsevät ajatukset, joita se olisi herättänyt X)
Meri oli paras asia siellä. Ne ihmiset vain häiritsivät. Ehkä kertoo jotain minusta... Mut oli siellä ihan hauskaa.
Lähetä kommentti