Auringosta ja mangusteista ja lähtemisistä.

Outoja mielialoja. Olen yhtä aikaa surullinen ja onnellinen ja eksynyt ja oikeassa paikassa. Kohta kaikki muuttuu taas. Hyvästejä on joka päivä, ihmisille ja paikoille ja asioille.

Tämän viikon aikana on tapahtunut paljon. Kävin hyvästelemässä Annin ja Judithin Liverpoolissa ennen näiden muuttoa etelämmäksi. Ajoimme rannalle piknikille. Ranta ulottui silmänkantamattomiin ja oli täynnä samanlaisia patsaita, joista osa oli vajonnut hiekkaan ja osa veden peittämiä. Tämä tuli minulle miellyttävänä yllätyksenä, kun olin juuri katsonut Doctor Who - jakson, jossa oli pelottavia enkelipatsaita. Ranta oli karun kaunis ja meri rauhoittava - sitten kun lakkasin pelkäämästä, että patsaat äkkiä kasvattavat paljon hampaita.



Eilen vietin Catherinen kanssa koko päivän paikallisessa eläintarhassa. Täydellinen päivä. Aurinko paistoi ja näimme mangusteja ja kirahveja ja pingviinejä ja ja. Kaikkea hienoa. Lepakkoluola oli ehdoton suosikkini. Siellä oli satoja lepakkoja lentelemässä vapaana. Seisoimme hiljaa käytävässä, jonka katossa roikkui lepakkoparvi, ja lepakot tekivät tutkimuslentoja ympärillämme niin, että ilmavirran tunsi kasvoilla kun ne suhahtivat ohi. Suurin osa ihmisistä juoksi läpi kirkuen. Ihme tyyppejä. Eivät tajua, että lepakot ovat ystäviä.

Ja nyt minulla on kaunis muurahaiskarhupehmolelu. Eläintarhan jälkeen olimme molemmat ihan väsyneitä ja auringonpolttamia, joten suuntasimme Catherinen luo laittamaan ruokaa. Loppuilta kului ihmeen äkkiä Death Note - leffan ja valkosuklaakaakaon siivittämänä. Miksi tällaisia mukavia päiviä on niin paljon nyt, kun lähden ihan kohta?











(Kannattaa katsoa loput eläintarhakuvat TÄÄLTÄ.)

Tänään kävelin sateessa kaupungille ihmettelemään roomalaisen viikonlopun tapahtumia. Chesterhän on vanha roomalainen linnoitus, ja tänään kaduilla kulki sotilaita, amfiteatterissa oli gladiaattoritaisteluita ja puistoon oli pystytetty roomalainen kylä. Käperryin nurmikolla itsepintaisesti sateenvarjon alle, vaikka kaatosade yritti parhaansa mukaan ajaa katsojat kotiin. Gladiaattoritaistelut olivat varsin viihdyttäviä, ja oli hauskaa päästä huutamaan pitäisikö häviäjä ottaa hengiltä vai ei. Areenalla oli myös karhu, joka raateli raa'asti yhden taistelijoista (ja oli varsin taitava kävelemään kahdella jalalla).









Sen jälkeen oli aika käydä hyvästelemässä Emily, jonka kanssa olen viettänyt paljon aikaa koko vuoden aikana. Onneksi Saksa ei ole toisella puolella maailmaa. Kuuden aikaan sunnuntaina kaikki kahvilat olivat tietysti kiinni, joten päädyimme McDonaldsille, josta sai itse asiassa ihan hyvää Mars-pirtelöä. En usko että sitä saa Suomessa, tai jos saa niin ei varmasti ole yhtä hyvää. Tai ainakaan sama asia.

Olen kirjoittanut asioita ja lukenut paljon, suht kuuluisien kirjailijoiden Sherlock Holmes - novelleja (Naomi Novik loistaa taas kerran, Cthulhu fhtagn etc.) ja Jean Genetin omaelämäkerrallista romaania 'Miracle of the Rose'. Jälkimmäisen lukeminen on äärimmäisen hidasta epälineaarisen rakenteen, kääntämisessä kärsineiden sanaleikkien ja usein käsittämättömän kuvailun takia. Kirja on silti erittäin mielenkiintoinen. Päähenkilön mielestä kuolemaan tuomitut murhaajat ovat kaunein asia maailmassa. Vaikeaa ymmärtää, mutta yrityksen arvoista jos ei muun niin kielen takia. Ainoa murheeni on se, että en ehkä ehdi lukea kirjaa viikossa.

Tämä on saanut minut parhaiten ymmärtämään, että olen lähdössä: kesken jäävät yliopiston kirjastosta lainatut Sadan vuoden yksinäisyys, Baudelairen ja Lorcan runot ja Myrsky. Puoliksi luetut kirjat ovat surullisia.