Shakespearesta eli Sivistävä Blogipäivitys, joka Olisi Syytä Lukea.

Kävin yliopiston kirjallisuusklubin tapaamisessa. Aiheena oli käännöskirjallisuus, ja luultavasti onnistuin pelästyttämään kaikki, koska olin lukenut suunnilleen kaikki kirjat, joista puhuttiin. Rikos ja rangaistus, Beowulf, Saatana saapuu Moskovaan, Parfyymi, Don Quijote, Monte-Criston kreivi, Ystävät hämärän jälkeen ja niin edelleen, peruskamaa... Siinä vaiheessa sain jo niin pelokkaita katseita osakseni, että pysyin hiljaa kun puheeksi tulivat Flaubert ja Dickens ja Homeros. Huvittava tilanne, Turussa minusta on aina tuntunut siltä, että kirjallisuusopiskelijat ovat kamalan asiantuntevia ja lukeneet suunnilleen kaikki venäläiset klassikot. Ja täällä minä olenkin äkkiä se asiantunteva. Tai siis friikki.

Tuon innoittamana voinkin avautua tänne vähän kirjoista ja opinnoistani. Shakespeare-moduuli on ehdottomasti paras valitsemistani kursseista. En odottanut sen olevan ollenkaan näin mielenkiintoista ja hauskaa ja palkitsevaa. Minusta tuntuu, että näytelmät vain paranevat siitä, mitä useamman kerran ne lukee, ja yllättävät näytelmät ja hahmot ovat nousseet suosikeiksini.

Kirjoista

Tällä hetkellä käsittelemme Romeota ja Juliaa. Olen lukenut sen aiemminkin, ja olin aina sitä mieltä, että se on varsin hauska. Mutta nyt kun olen lukenut sitä tarkemmin, olen huomannut, miten kyyninen tämä "maailman hienoin rakkaustarina" on, alkanut pitää Juliasta kovasti ja suhtautua Romeoon aika kylmästi. Näytelmän alussahan Romeo on rakastunut Rosalineen eikä voi kuvitellakaan rakastavansa ketään muuta, mutta sitten hän tapaa Julian, joka onkin paljon kauniimpi... Niinpä. Ja Julia on 13-vuotias ja Romeon puhe on suurimman osan ajasta tyhjää hovikieltä. Koko tarinahan on ihan järjetön sotku: parin päivän aikana ehditään rakastua ja tehdä murhia ja itsemurhia parin näytelmän tarpeisiin. Näytelmä muuttuu paljon ymmärrettävämmäksi (ja mielenkiintoisemmaksi), kun muistaa, että a) henkilöt ovat teinejä ja b) tämän ei ole tarkoituskaan olla vuosisadan rakkaustarina. Siitä mitä se sitten on voidaan keskustella.

Näytelmän paras henkilö on muuten ehdottomasti Mercutio. Shakespearella on paljon loistavia sivuhenkilöitä, ja Mercutiolla on koko näytelmän hauskimmat repliikit. (Valitettavasti käännöstä ei ole käsillä, joten nämä ovat nyt vain englanniksi. Jos osaat englantia niin on pakko lukea tai puren sitten kun tulen kotiin; muut saavat hypätä yli.)

Mercutio."If love be blind, love cannot hit the mark.
Now will he sit under a medlar tree
And wish his mistress were that kind of fruit
As maids call medlars when they laugh alone.
O Romeo, that she were, O that she were
An open-arse and thou a poperin pear!"
Ah tätä romantiikkaa! Hedelmäpuhe muuttui paljon hauskemmaksi kun näin kuvan kyseisistä hedelmistä...

Mercutio. "Sure wit, follow me in this jest now, till thou hast
Worn out thy pump, that when the single sole of it is
Worn, the jest may remain after the wearing solely singular."
Romeo. "O single-soled jest, solely singular for the
Singleness."
Siis mitä? Single, singular, mitä? Tällaisten takia rakastan Shakespearea. En jotenkin odottanut, että kieli olisi näin vaivattoman nerokasta. Tai nerokasta hauskalla tavalla. Tämä vitsi vaatinee vähän selitystä:
single sole = viittaa kenkiin
singular = yksinäinen, ainutlaatuinen
single-soled = huono, paheksuttava, ohut
singleness = typeryys
Enpä haluaisi kääntää tätä...

Toinen yllättävä suosikkini on ollut Henrik IV osa I, suurelta osin hienon sanailun takia. Taas näitä näytelmiä, joissa on hyvin monitulkintaisia henkilöitä. Falstaff on saamaton ja laiska pelkuri, mutta hänestä ei voi olla pitämättä; prinssi Hal taas tuntuu kylmältä juonittelijalta, vaikka sitä ei heti huomaakaan. (Tiedän, että tuo kuva on kakkososasta, mutta hyvänen aika, minä haluan nähdä version jossa on tuollainen Hal! Viiksekäs setä lienee Falstaff. Ja muuten en sitten kuvaa kommentoikaan.)

Mutta yllättäen lempihenkilöni onkin tyhmä, rohkea, rehellinen Hotspur, joka tietysti kuolee. Hänen kuuluisi käydä hermoille (Sturm Brightblade, anyone? Dragonlance-referenssithän istuu tähän tosi hyvin), mutta hän on juuri niin sarkastinen, että hänestä voi pitää. Rakastan hänen kyynisiä vastauksiaan Glendowerin itsekehua tihkuviin, korukielisiin puheisiin:

Glendower. ... "At my nativity
The front of heaven was full of fiery shapes,
Of burning cressets; and at my birth
The frame and huge foundations of the earth
Shaked like a coward."
Hotspur. "Why, so it would have done at the same season
If your mother's cat had but kittened, though yourself
had never been born."

Glendower. ... "And bring him out that is but woman's son
Can trace me in the tedious ways of art
And hold me pace in deep experiments."
Hotspur. "I think there's no man speaks better Welsh.
I'll to dinner."
(better Welsh ei ole kohteliaisuus X)

Glendower. "I can call spirits from the vasty deep."
Hotspur. "Why, so can I, but will they come when you do call for them?"

Ei voi mitään, tuo "I'll to dinner" saa minut repeämään joka kerta. Go Hotspur!

Kaiken lisäksi Hotspurilla on myös hienoimmat puheet:

Hotspur. "But thoughts, the slaves of life, and life, time's fool,
And time, that takes survey of all the world,
Must have a stop. O, I could prophecy,
But that earthy and cold hand of death
Lies on my tongue. No, Percy, thou art dust
And food for -"
Prince. "For worms, brave Percy. Fare thee well, great heart."

Muita Hienoja Asioita

Mutta mitä hyötyä tästä kaikesta sitten on? Ainakin se, että tuottaa suunnatonta iloa kun tajuaa Shakespeare-viittaukset, joita on ihan oikeasti joka paikassa! Seuraavaksi voinkin avautua muutamasta näkemästäni Shakespeare-tulkinnasta.


(Kuva ei valitettavasti ole näkemästäni versiosta, vaan teatteriesityksestä. Nuo vaatteet olisivat olleet hienot.)

Olin erittäin katkera, kun en saanut lippuja viime vuonna Royal Shakespeare Companyn Hamlet-näytelmään, jossa David Tennant esittää Hamletia. Onneksi BBC tuotti siitä dvd-version! Luonnollisesti se on aivan loistava. Rooli on kielellisesti järkyttävän vaikea ja sitä paitsi ilmeisesti pisin rooli missään Shakespearen näytelmässä, mutta Tennant sopii siihen täydellisesti. Kuvitelkaa miten paljon 10. tohtori puhuu, muuttakaa puhe Shakespeareksi ja kertokaa kahdella, niin tuloksena on melko tarkkaan Hamlet. Dvd:ssä on jostain kumman syystä tekstitykset... joita en muuten käyttänyt, mistä olen erittäin ylpeä. Vaati kyllä valtavasti keskittymistä kolmen tunnin ajan.

Törmäsin myös yllätys!Shakespeareen katsoessani leffaa My Own Private Idaho. (Hieno leffa, nuori Keanu Reeves ja River Phoenix, kannattaa katsoa, kuvaus löytyy IMDB:n puolelta.) Kyseessä on siis täysin nykyaikaan sijoittuva leffa, joka on suunnilleen niin kaukana Shakespearesta kuin mahdollista, mutta yllättäen puolivälissä leffaa Reevesin hahmon ja eräänlaisen mentorihenkilön välinen sanailu alkoi kuulostaa kamalan tutulta, ja tajusin, että repliikit olivat suoraan Henrik neljännestä! Reeves oli yhtä aikaa tämän leffan henkilö ja prinssi Hal, ja mentorihahmo oli Falstaff. Eikä kyseessä ollut vain pari repliikkiä, vaan useampi kohtaus, ja näiden kahden henkilön tarina oli täsmälleen sama kuin prinssin ja Falstaffin tarina näytelmässä. Oli muuten ihmeellistä miten leffa heräsi henkiin heti kun lainattiin Shakespearea! En tiedä olisinko tajunnut noita kohtauksia ellen olisi lukenut näytelmää, mutta nyt... ah tätä ymmärryksen ihanuutta.

Taidan lopettaa tähän ja toivottaa hyvää yötä. Jos joku jaksoi lukea tähän asti niin voisi vaikka vinkaista jotain (tyyliin en tykkää Shakespearesta koska rumat viikset), koska minua ihan oikeasti kiinnostaa tietää selvisikö kukaan katkeraan loppuun...