
Muutin viime lauantaina uuteen huoneeseen, koska edellinen oli liian kallis ja aiheutti klaustrofobiaa. Sain tapella asukastoimiston kanssa varsin pitkään, mutta sain lopulta halvemman, isomman ja kivamman huoneen. Olen ylpeä itsestäni ♥ Joskus minäkin jaksan olla hankala.
Asun vanhan, mukaviktoriaanisen talon alakerrassa kahden jenkkityttösen kanssa. Omaa kylppäriä ei ole, mutta jaettu kylppäri on iso ja keittiö siisti. Olin ihan äimistynyt kun menin katsomaan huonetta ja keittiössä oli kukkasia. Mitä, ei kylmää ja likaista ja kamalaa? Sänkykin on aavistuksen verran mukavampi, kunhan ei nuku väärässä kohdassa. Ja huonekorkeus on ainakin sellaiset neljä metriä, joten aluksi vain lojuin tuolissani ja tunsin tilan ympärilläni...
Hiukan oudolta täällä silti tuntui parin ensimmäisen päivän ajan, kun oli tottunut vanhaan huoneeseen ja naapureihin. Mutta asuintoverit vaikuttavat kivoilta ja olen menossa niiden kanssa huomenna meksikolaiseen ravintolaan. Yay.

Ihan oikea peili josta Näkee Itsensä!
Darth Maulin väriset verhot.
Katto on hämmentävän korkealla...
Toi ilmoitustaulu on oikeasti loput levystä, jota käytin Saksikäsi-Edward - asun saksien askartelemiseen.
Joku on sisustanut keittiötä.

Eipä tässä sitten muuta. Ensi viikolla toivottavasti ohjelmassa Liverpool, Stratford Upon Avon ja Lontoo.
torstai 11. helmikuuta 2010
Uusi koto!
Lähettänyt Suvi klo 19.06
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

5 kommenttia:
Näyttää tosi kivalta! :D Ja peili on tosi yleellinen. xD Kerro sitten onko kämppiksistä mihinkään.
nyt on tilaa ainakin ylöspäin.ihan siistin näköinen kämppä.keittiökään ei näytä yhteiskeittiöltä
Onnea uuteen kotoon! Keittiö näyttää kovin kodikkaalta. Ja verhojen ja julisteen saumaton yhteispeli saisi Innon juontajatkin kateellisiksi. ;)
Wauh! Näyttää mukavalta eikä yhtään asuntolalta vaan talolta ;) Mitenköhän käytännön asiat on järjestetty, siis tiskivuorot ym. No, eiköhän ne ole sulle jo selvinneetkin! Hyvää ystävänpäivää ja siskonpäivää sulle,
t. Outi
Sini: Kämppiksistä on paljoonkin, ainakin toisesta (toinen oli estynyt tekemästä mitään deadlinejen takia). Fanitimme Potteria ja uutta Sherlock Holmes - leffaa. Vielä en ole selvittänyt minkä sorttinen fanityttö se on, mutta ainakin jonkinlainen :D
Pappa: No mä en tietenkään ottanu kuvia niistä kohdista keittiön seiniä mistä laasti varisee lattialle. Mut on toi ihan jees ihan jo sen takia että ihmiset ei oo kauheita possuja.
Jani: Kiitos, hienoa että joku arvostaa Darth Maul - koordinaatiotani X) Se onkin ainoa asia johon nuo verhot sopivat. Kertoo ehkä jotain verhoista.
Outi: Ihan oikee talo on ja aika kodikas sellainen. Ei meillä mitään tiskivuoroja oo, kaikki on tähän asti tiskannut suhteellisen pikaisesti omat astiansa. Lisäksi täällä käy siivooja kerran viikossa siivoamassa yhteiset tilat ja se tiskaa astiat jos altaassa sattuu olemaan jotain, mikä hämmensi minua ensin pahemman kerran. Hyvää siskon- ja ystävänpäivää sullekin <3
Lähetä kommentti