perjantai 26. helmikuuta 2010

Lukuviikko osa x: Lontoo



Minulla oli hieno suunnitelma päivittää lukuviikolla blogia joka päivä, mutta kuten huomaatte, se vähän jäi... Ja nyt haluan avautua Lontoosta. (Kävin lukuviikolla myös Shakespearen kotiseudulla Stratford Upon Avonissa, mistä kenties kuullaan joskus myöhemmin.)

Lähdin Lontooseen aikaisin lauantai-aamulla. Aamu sisälsi paljon draamaa - melkein myöhästyin junasta, huomasin että pesukone oli taas kutistanut vaatteita, saappaasta hajosi vetoketju matkalla juna-asemalle... Mutta selvisin ihme kyllä oikeaan junaan.



Chesterissä satoi lähtiessä lunta, mutta etelässä paistoi aurinko. Luonnollisesti vietin aurinkoisen päivän melkein kokonaan British Museumissa. Tiesin, että museo on iso, mutta en silti ollut varautunut siihen, että siellä olisi oikeasti voinut viettää viikon! Viidessä tunnissa en ehtinyt nähdä kuin osan egyptikokoelmasta, etruskihuoneen ja mesopotamiakokoelman. Etruskihuoneen löytäminen teki minut sanomattoman onnelliseksi. Olin myös asiaankuuluvan liikuttunut nähdessäni Rosettan kiven. Tästä kirjoitin kandissa ja siinä se nyt on! Kaikki valokuvani taitavat mennä "tästä kirjoitetaan joskus" - kansioon.







Sen jälkeen pääasiassa harhailin Bloomsburyssä, löysin Forbidden Planetin ja ostin ~laatukirjallisuutta~, toisin sanoen hälyttävän pinkkikantisen fantasiakirjan, Sherlock Holmesin uusia seikkailuja (lupasi olla shokeeraava, ei ollut) ja Star Trek - romaanin pääasiassa, koska kannessa oli kaunis kuva Spockista. Forbidden Planet ei ollut ollenkaan niin iso kuin kuvittelin. Kirjavalikoima oli hyvä, mangatarjonta ei vaikuttanut, dvd:t kalliita ja fanikrääsää ihan vääristä sarjoista.



Yövyin suomalaisen merimieskirkon majoituksessa ja se oli hyvä ratkaisu. £27 yöltä, hyvä aamupala, epäbrittiläinen talo (eli ei mitään kummallisuuksia) ja erittäin siistiä. Ainoa huono puoli oli se, että Rotherhitheen menevä metrolinja oli pois käytöstä koko viikonlopun, joten sinne piti seikkailla korvaavilla busseilla. Mutta normaalioloissa sinne olisi päässyt helposti, vaikka paikka vähän kauempana olikin. Enpä ole aikaisemmin syönyt aamupalaa kirkkosalissa. Kuulin myös paljon kauniita suomiaksentteja, koska paikalla oli yksi ruotsalainen vieras, jonka kanssa tietysti puhuttiin englantia, kuinkas muuten...



Seuraavana päivänä lähdin taas törkeän aikaisin liikkeelle, koska halusin ehtiä käymään Camdenissa ennen kuin tapaisin Lucillan ja tämän poikaystävän. Camden on kuuluisa marketeistaan, ja sieltä olisi kyllä löytänyt vaikka mitä gootti/punk/retro/burleski/insert tyyli tähän/ - vermettä. Minä en sortunut kuin yksiin erittäin epäkäytännöllisiin saappaisiin, mikä tarkoittaa vain sitä, että sinne pitää päästä uudestaan. Luulen, että pitäisin Camdenista enemmän viikolla, kun siellä on vähemmän myyjiä ja ihmisiä - nyt väenpaljous ja yli-innokkaat myyjät kävivät välillä hermoille.





Sitten olikin aika suunnata tapaamaan tuttuja. Kävimme ihailemassa Buckingham Palacea, joten nyt olen nähnyt ainakin yhden asian joka kuuluu nähdä jos käy Lontoossa, kuljeskelimme kaupoissa ja suuntasimme illansuussa Chinatowniin. Siellä oli kamala väentungos ja hienoja koristeluja kiinalaisen uuden vuoden takia, mutta hienointa oli ruoka! Bubble tea oli uusi kokemus - siinä oli punaista teetä, mangomehua ja hassuja hyytelöpallosia, joista joku varmasti selitti mitä ne olivat, mutta en enää muista. Koska kaikki ravintolat olivat täynnä, päädyimme syömään mielenkiintoiseen gangsteripaikkaan, jossa palvelu oli kammottavaa ja ruoka hyvää. Muistin jälleen kerran, että pitäisi opetella syömään puikoilla. Taitoa saattaa tarvita ravintolassa, jossa ei uskalla pyytää henkilökunnalta haarukkaa. Onneksi Lucillan poikaystävä tuli herrasmiehenä apuun.





Selvisin takaisin Chesteriin puoli yhdeltä yöllä ja päätin kävellä kotiin, koska pitkän junamatkan jälkeen yöilma tuntui hyvältä ajatukselta. Matka oli taas kerran pitempi kuin muistin, koska välttelin alikulkutunneleita. Kotona iski omituinen olo - täällä sitä ollaan taas ja pysytään.

Olisin voinut jäädä Lontooseen.

Kaikki kuvat TÄÄLLÄ.

13 kommenttia:

Aura kirjoitti...

Huuu, onpa sivistävää ja hienoa! Mä fiilistelen historiaa vaan kirjoista, ja sitäki sangen vaihtelevasti. -.- Paikallismatkailun tiimoilta taas sellasii uutisii et saatan mennä jopa Loimaalle asti, koska mummu on kutsunut meiät kebabille (!) koska sen ystävättäret käy siellä (!) ja on kuulemma ollu hyvää(!). Varmaa Leea ja Hertta nassuttanu rullakebua ja sit mainostanu mummulle. O.o Hämmentävää. Oisko kokeiden jälkeen sänssei päästä johonki taas?

Suvi kirjoitti...

Mummu kuulostaa aika värikkäältä tapaukselta :D Teidän pitää ehdottomasti mennä kebabille kun sitä kerran noin markkinoidaan. Tiedä kuinka erikoista se on.

Lukuviikon jälkeen iski kauhea paniikki, koska reissasin ympäri maata enkä tietenkään saanut mitään hyödyllistä aikaiseksi. Huomasin siis tiistaina, että keskiviikkona pitää pitää esitelmä ja torstaina palauttaa scifinovelli... Mutta sain molemmat tehdyksi! Laadusta ei puhuta.

Sini kirjoitti...

tl;dr

<3

Suvi kirjoitti...

Honey, the intelligence of your comment leaves me speechless <3

Sini kirjoitti...

ikr?! XD Mutta et voi kieltää etteikö ollut hieno ja eeppinen kommentti.

Suvi kirjoitti...

Ainakin on hieno ja eeppinen käyttäjäkuva ^__^

Outi kirjoitti...

Arvasin et olisit voinut jäädä Lontooseen! Kun mä kävin siellä ekan kerran ensimmäinen ajatus oli että voisin asua täällä... Kyl tää Kustökin ihan jees on..

Suvi kirjoitti...

Joo, Lontoossa oli hienoa ^^ Mutta kahdessa päivässä ei ehtinyt kamalasti näkemään mitään, joten hyvä että edessä on viikko Lontoossa pääsiäislomalla.

Kustö on jees mutta ei varmaan ihan sama asia X)

Jani kirjoitti...

Bubble tea on muuten ihan hyvää mutta ne klöntit häiritsee. Onks sillä oikeasti edes mitään tekemistä teen kanssa?

Jani kirjoitti...

Itse itselleni vastaten: ilmeisesti on. (Luetaan ne entryt kunnolla!) Ei se silti teeltä maistu...

Suvi kirjoitti...

Ahahaha kaikki spämmää mun blogia Star Trek - avatareilla XD Kyllä se musta teeltä maistu ihan tarpeeks! Missä sä oot saanu bubble teetä? Koska jos sitä saa jostain päin Turkua niin om nom nom. Ei ne hyytelöpallosetkaan pahemmin häirinny. Sen sijaan ne jotkut mustekalan sukulaiset joita söin sen kanssa olis saanu ainakin äidissä aikaan liian mielikuvituksekkaita reaktioita... (vrt. en enää koskaan syö etanoita hänen seurassaan ><)

Jani kirjoitti...

Bubble teaa sain Chicagon Chinatownin epämääräisestä kojusta. Etanoista puheen ollen äiti on ilmeisesti onnistunut vieroittamaan Viljankin niistä. Eivät kelvanneet kun oltiin syömässä ravintelissa, vaikka ennen kuulemma olivat suurinta herkkua.

Suvi kirjoitti...

Snif, varmaan taas yksi asia jota ei saa kotomaasta... Ai Viljaankin on tarttunut etanakammo. Ei ihme, niiden värikkäiden kuvausten jälkeen munkaan ei erityisemmin tee mieli syödä etanoita.